Kategoria: Blogi

NYT KAIKKI VAALIUURNILLE!

Julkaistu 6.11.2022

Kuulutko kirkkoon, mutta et koe sitä läheiseksi? Haluaisitko vaikuttaa siihen, mitä seurakunta kotikaupungissasi lapsille tai vanhuksille tarjoaa? Vai oletko mieluummin hiljainen veronmaksaja, joka antaa taustalla oman panoksensa arvostamalleen työlle?

Jos mikään näistä osuu sinuun, nyt on aika olla aktiivinen. Tällä viikolla (eli viikolla 45) on seurakuntavaalien ennakkoäänestys, varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. Silloin valitaan päättäjät seurakuntiin tulevaksi nelivuotiskaudeksi. Olitpa aktiivinen tai passiivinen kirkon jäsen, olet täysivaltainen.  Toivon että äänestät. Jokainen ääni on yhtä arvokas ja jokaisella on oikeus vaikuttaa.

Vain pieni osa kirkon jäsenistä käyttää äänioikeuttaan. Se on sääli, sillä tällä hetkellä kirkon päättävissä elimissä vanhakantainen vähemmistö on yliedustettuna. Olisi tärkeää, että mahdollisimman moni tavallinen seurakuntalainen äänestäisi, jotta kirkossa tehtävät päätökset edustaisivat enemmistön kantaa ja kirkosta tulisi jäsentensä näköinen. Nyt valitaan paikalliset päättäjät, mutta he ovat avainasemassa myös koko kirkon linjanvetojen suhteen, koska he pääsevät valitsemaan edustajia kirkolliskokoukseen, ”kirkon eduskuntaan”.

Jos kaipaat kirkkoon enemmän inhimillisyyttä, avaraa uskontulkintaa, suvaitsevaisuutta ja moderneja toimintamalleja – äänestä!

Tampereella toimitetaan samalla kertaa kaksi vaalia eli valitaan edustajat sekä seurakuntaneuvostoihin (oranssilla vaalilipulla) että yhteiseen kirkkovaltuustoon (valkoisella lipulla). Täällä on viisi seurakuntaa, jotka muodostavat yhdessä seurakuntayhtymän. Kullakin seurakunnalla on oma seurakuntaneuvosto, joka päättää toiminnan suuntaviivoista ja valitsee uudet työntekijät seurakuntaan. Seurakuntayhtymässä ylintä valtaa käyttää yhteinen kirkkovaltuusto, johon valitaan 51 jäsentä. Se päättää isoista yhteisistä toimintalinjoista, kuten kiinteistöstrategiasta, taloudesta ja henkilöstön määrästä.

Kuluvalla vaalikaudella me Kaikkien kirkon edustajat olemme painottaneet ympäristö- ja tasa-arvoasioita seurakuntayhtymän päätöksissä. Aloitteemme kasvisruokailun suosimisesta tai ympäristöasiantuntijan virasta eivät sellaisenaan vielä menneet läpi, mutta pieniä askeleita oikeaan suuntaan on otettu. Itse olen kokenut tärkeimpinä vaikutusmahdollisuuksina seurakunnan työntekijävalinnat sekä kirkolliskokousedustajan vaalin.

Haluamme jatkaa työtä avoimen, ympäristöä ja jokaista ihmistä kunnioittavan kirkon puolesta Tampereella. Äänestämällä voit auttaa meitä tässä.

Paula-Maria Lehtipuu

Kirjoittaja on nuorisolääkäri, joka on ehdolla Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon

Ihmisen ikävä toisen luo

Julkaistu 1.11.2022

Jo luomiskertomuksessa todetaan, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Niinpä Luoja luo puolison, miehelle vaimon.

Jaakobille ei mikä tahansa puoliso kelpaa. Hän haluaa Raakelin. Mutta miehellä on omat miehiset tarpeensa: lapsia syntyy kahden vaimon ja kahden orjattaren kanssa eikä Daavidin poika ole Raakelin jälkeläinen. 

Saarnaaja toteaa, että kahden on parempi kuin yhden eikä kolmisäikeinen lanka helposti katkea. Sanovat, että se kolmas säie olisi Jumalan siunaus.

Paavali kyllä soisi kaikkien olevan hänenlaisiaan sinkkuja ja omistautuvan evankeliumille. Kanssaihmisiä tarkkailtuaan hän toteaa kuitenkin: ”Parempi naida kuin palaa”.

Kun Raamatun tekstejä kirjoitettiin, yhdyntään liittyi aina mahdollisuus raskaudesta. Raskaana olevan turvana oli perhe ja suku. 

Miehen vastuulla oli huolehtia heikommistaan: lapsista, vanhuksista ja pienten lasten äideistä. Jos mies kuoli ennenaikaisesti, vastuu siirtyi veljelle. Veljen tehtäväksi saattoi jäädä jopa leskelle pojan siittäminen.

Maailma on muuttunut. Jeesuksen opetusta ja esimerkkiä seuraten heikoimmista huolehtiminen on siirtynyt pikku hiljaa kirkon ja maallisen yhteiskunnan vastuulle.. Ehkäisy on kehittynyt niin, että yhdynnästä pystyy nauttimaan ilman pelkoa raskaudesta, ja vastaavasti lääketiede ja turvallisuusajattelu niin, että lapsikuolleisuus on matala.

Vaikka vuodet ovat vierineet ja maailma on muuttunut, yksi ei ole muuttunut: ihminen kaipaa yhä rinnalleen puolisoa. Vain harva meistä on Paavalin kaltainen, työlleen omistautunut, onnellinen sinkku.

Moni ei kuitenkaan avioidu. Lasten asema ei ole kiinni vanhempien suhteen statuksesta. Jossain kohdassa moni kuitenkin alkaa pohtia, miten asiat hoituvat, kun ikää tulee ja vanhuus vaivaa.

Moni suuntaakin juristin puheille, josko jokin sopimus olisi hyvä. Tuttu perhejuristi kertoi, että kun erilaisia pariturvia on mietitty, niin usein helpoin ratkaisu on  avioliittosopimus.

Suomalainen yhteiskunta ei kysy puolisoiden sukupuolta. Avioliitto on mahdollinen kaikenlaisille aikuisille pareille. Saarnaajan mainitseman kolmannen säikeen, Jumalan siunauksen, kirkko virallisesti suo vain heteropareille. 

Tälle kirkon nihkeydelle ei ole nyky-yhteiskunnassa mitään perustetta. Jeesus ei paljon avioliitoista puhunut, mutta aviolliseen uskollisuuteen hän kehotti. Jumalan siunaus omalta osaltaan vahvistaa liittoa ja tuo puolisoille turvaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Aina kuolemaan asti.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on 50-vuotias tekniikan tohtori, joka tekee päivätyönään algoritminkehitystä teknologiateollisuudessa. Illat ja viikonloput menevät partiossa, usein lasten kanssa; joskus myös puoliso uskaltautuu mukaan. Kirjat ja lukeminen ovat myös rakkaita, puolison kanssa yhteisiä harrastuksia. Seurakuntavaaleissa kirjoittaja on ehdolla Messukylässä.

Onko maallistuminen kirkon loppu vai siemen uuteen avaraan kirkkoon?
Julkaistu 18.11.2022

Kehtaatko kertoa käyväsi kirkossa? Hengellinen elämä kohtaa ajassamme vastustusta.  Valistuksen lahjana meille annettu vapaus uskoa korkeampaan voimaan on kääntymässä vaatimukseksi rakentaa yhteiskuntaa, joka on vapautettu kaikesta hengellisyydestä. Hengellisyyden harjoitus halutaan erottaa ja piilottaa muusta yhteiskunnasta.

Kirkko on tehnyt sekularismin leviämisen helpoksi.  Se on menettänyt arvovaltaansa antamalla usein ristiriitaisia viestejä tärkeistä sosiaalieettisistä kysymyksistä.  Vain harva kirkon jäsen on jaksanut kaivaa esiin sen avaran ja suvaitsevaisen uskon, jota kirkon valtavirta jo julistaa.  Yhä useampi kirkon jäsen jää ulkokehälle. Ja heidän hämmennyksensä kasvaa.

Sanotaan, että Suomen luterilainen kirkko on moniääninen. Tämä ei ole aivan totta. Olemme aikanaan hyvin palvelleen evankelis-luterilaisen yhtenäiskulttuurin vankeja, eikä uusille uskon tulkinnoille helposti anneta tilaa. Tämän ajan ihmisten ajattelu on kuitenkin toisenlaista kuin vanhan maailman kylissä. Auktoriteettien aika on ohi. Kaikki tieto maailmasta ei enää tule kirkon kautta. Yhteiskunta on muuttunut moniääniseksi. Mutta kirkko ei ole.

Kirkossa eletään vielä sitkeästi yhtenäiskulttuurin loppuhenkosia. Näemme jatkuvaa vääntöä yksittäisistä opillisista kysymyksistä, jossa väittelyssä äänekäs konservatiivinen siipi näyttää olevan voitolla. Tämän vuoksi toisella tavalla ajattelevat ihmiset, joilla monilla olisi suuri hengellinen kaipaus, jättävät kirkon.

Kirkon julkisuuskuva on pienen konservatiivisen joukon panttivankina. Ja kirkko näivettyy.

Lähtijöille ei ole tihkunut tietoa kirkon sisältä nousevasta avarasta ja suvaitsevaisesta uskon tulkinnasta ja hengellisen elämän mallista. Tuomasmessuissa, hiljaisuuden messuissa ja monissa rukoushetkissä energiaa ei tarvitse käyttää yhteisen pappeuden tai seksuaalisen tasa-arvon saamiseksi kirkkoon. Nämä asiat ovat jo itsestään selvyyksiä. Luterilainen teologiamme on jo nyt osoittanut voimansa elää ajassa ja kykynsä tulkita Jumalan sanaa tämän päivän ihmisten tarpeista käsin.

Miksi perinteinen kapea uskon tulkinta edelleen syrjäyttää avaramman hengellisen näkemyksen? Näyttää siltä, että Jeesusta tärkeämmäksi opettajaksi on nostettu Herran apostoli Paavali. Hänen kirjeitään luetaan kirjainta ja pilkkua myöten. Ratkaisua vaikkapa aikamme suuriin sosiaalieettisiin kysymyksiin ei haeta Jeesukselta vaan hänen apostoliltaan. Sanotaan, että kysymys on Raamatun arvovallasta. Kysymys on kuitenkin maailmankuvasta. Paavalin aikaan ja sen ajan tietämykseen perustuvia tulkintoja ei sanakeskeisen uskon tulkinnan mukaisesti saisi muuttaa piiruakaan.

Tässä tilanteessa uskon syvin olemus ei helposti välity ulkopuolella oleville. Usko ei ole tiettyjen väitteiden totena pitämistä vaan elävän Jumalan kanssa yhteyteen antautumista. Hänen voimassaan elämme ja uudistumme. Tämä omakohtainen oivallus näyttää puuttuvan joiltakin kirkon konservatiiveilta. Ja tietenkin se puuttuu kirkkoa mitätöiviltä ”filosofeilta”.

Saisiko perinteisen Raamatun tulkinnan rinnalle nousta avarampi, tämän ajan ihmisten maailmankuvaa tukeva tulkinta? Voisivatko nämä elää rinnakkain ilman jatkuvaa arvovaltakiistaa ja keskinäisiä harhaoppisyytöksiä? Voisivatko uudistusten jarruttajat viimein antaa tilaa uudenlaiselle kirkolliselle elämälle? Avara kirkko on jo valtavirtaa, vaikkei moni sitä vielä tiedäkään.

Jarmo Rautiainen

Kirjoittaja on 68-vuotias kolmannen sektorin järjestöaktiivi Tampellasta, joka toimii vapaaehtoisena Avoimessa kirkossa ja Tuomasmessussa. Seurakuntavaaleissa hän on ehdokkaana Tuomiokirkkoseurakunnasta.

Pelkään mennä lasteni kanssa kirkkoon

Julkaistu 11.10.2022

– Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle Hanna rauhan.

Piian äidin kiharaisen pään ympärille oli asettunut hento valo, kuin sädekehä. Sen synnytti huoneen nurkkaukseen sytytetty yölamppu, mutta salaa toivoin valon lähtevän Jumalasta. Olin 6-vuotias ja yökylässä parhaan ystäväni Piian luona. Hänen äidillään oli tapana siunata meidät illan tullen; seistä kerrossängyn vieressä silmät kiinni ja kämmenet auki, ääni lämpöä täynnä. Niissä hetkissä tunsin olevani valtavan turvassa. Missä voin nähdä Jumalan, kuiskasin kerran kysyvästi ja Piian äiti vastasi, että ihmisten hyvissä teoissa. Seuraavan kerran, kun hän taas siunasi meidät ja sama turvallinen olo valtasi minut, tiesin mistä valo todellisuudessa oli lähtöisin. 

Jos edes kerran elämässään on kokenut olleensa turvassa, haluaa sitä tavoitella aina ja välittää kokemusta myös eteenpäin – esimerkiksi omille lapsilleen. Tästä syystä haluan myös omien 1- ja 5-vuotiaiden tietävän, että Jumala on hyvä ja Jumalan voi nähdä ihmisten hyvissä teoissa. Kuinka helppoa tämä olisi, jos heillä olisi äiti ja isä. Kuinka vaikeaa tämä on, kun heillä on kaksi äitiä. Sateenkaariperheenä täytyy nimittäin olla melkoinen salapoliisi, jos haluaa olla turvassa tämän päivän kirkossa.

Ennen kasteen varaamista kävimme vaimoni kanssa huolellisesti läpi kaikki seurakuntamme papit, heidän taustansa, ja pähkäilimme, ketä uskallamme toivoa kastepapiksi. Kun ilmoitimme lapsemme seurakunnan päiväkerhoon, kahlasimme läpi seurakuntien varhaiskasvatussuunnitelmaa ja pohdimme, miten yhdenvertaisuus mahtaa toteutua käytännön tasolla. Muutaman vuoden kuluttua meillä on tinahääpäivä ja haluaisin jo nyt varata kirkon avioliittomme siunausta varten. Jälleen lisää salapoliisityötä: mihin kirkkoon voimmekaan mennä, ketä pappia uskallamme pyytää?

Moniäänisen kirkkomme sisältä löytyy tavallisten pappien ja messujen lisäksi sateenkaaripappeja, sateenkaariyhteyshenkilöitä ja sateenkaarimessuja. Kaistoja on toisin sanoen useita, ja jotta yhteentörmäyksiltä vältyttäisiin, tulisi jokaisen pysyä omalla kaistallaan. Mutta mitä jos tietoisesti vaihdankin kaistaa? Mitä jos en halua olla mikään sateenkaarierityinen, vaan ihan vain tavallinen perheenäiti, joka hakeutuu oman kotiseurakuntansa toimintaan mukaan. On valtavan raadollista huomata, miten paljon pelkään tehdä niin. Jos joku tuleekin ja lyö lapsiani Raamatulla päähän? Kukaan ei voi taata, etteikö näin kävisi – ei niin kauan, kun kirkko ajelee kaksilla rattailla. Tilanne on siksi kestämätön.     

Missä voin nähdä Jumalan, kuiskaan kysyvästi nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Näen Jumalan siellä, missä sanaa luetaan sydämellä, missä viimeiset tulevat ensimmäiseksi, vähemmistöjä halutaan kuulla ja syrjityt nostaa mukaan. Haluaisin ottaa mukavan asennon ja vain katsella tätä varjon ja valon leikkiä, kuten lapsena tein, mutta enää se ei sovi. Nousen vuoteeltani ja pyydän sinuakin nousemaan. Maailma tarvitsee enemmän valoa.  

Hanna Merikanto

Kirjoittaja on Harjun seurakunnan Kaikkien kirkko -ryhmän seurakuntavaaliehdokas, teologi, suntio ja työelämän asiantuntija.