Kategoria: Blogi

Sukupuolikiintiöiden aika on ohi

Julkaistu 5.2.2023

Kun seurakuntavaalit on käyty, käydään toiset vaalit. Sopuvaalit. Sovitaan, miten paikat yhteisessä kirkkoneuvostossa, johtokunnissa, asiantuntijaryhmissä, toimikunnissa ja jopa seurakuntayhtymän omistamien taloyhtiöiden hallituksissa jaetaan. Näistä ei tietenkään ole mikään pakko sopia, mutta yleensä sopimalla saadaan parhaiten poliittisia voimasuhteita vastaava tulos.

Kun paikkoja jaetaan, ei riitä, että löytyy erinomainen ehdokas oikeasta ryhmästä. Myös juridisella sukupuolella on väliä. Kun koko ajan isompi ja isompi osa valituista on naisia, tasa-arvolakia onkin alettu kutsua myös miestensuojasäännökseksi. 

Väistämättä sitä miettii, että onko aika ajanut jo sukupuolikiintiöistä ohi. Valtakunnanpolitiikassakaan ei johtajan sukupuoli ole iso asia. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ongelmat liittyvät jo ihan muihin asioihin kuin niihin, mitä ratkomaan sukupuolikiintiöt luotiin. Joka lomakkeessa alkaa olla sukupuolta kysyttäessä myös vaihtoehdot muu ja en kerro.

Partiotyttöliike oli aikoinaan yksi edelläkävijä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksissä. Tyttö- ja poikaliikkeet yhdistyivät reilut 50 vuotta sitten, vuonna 1972. Tuolloin luotiin hyvin selkeät rakenteet varmistamaan, että tyttöjen ja poikien ääni kuului yhdenvertaisesti. Erityinen yksityiskohta oli, että kolkkajohtajina toimineita naisia, tyypillisesti poikien äitejä, ei tyttöliikkeen vaatimuksesta laskettu tyttöjen edustajiksi.

Olin viidentoista, kun tasa-arvolaki kiintiöineen säädettiin. Mietin nuorena jatkuvaa parkua siitä, miten vaikeaa oli löytää kumpaakin sukupuolta vähintään 40 prosenttia. Partiolaisilla on kaikissa päätöksentekoelimissä sukupuolet tasan. Niin Hämeen Partiolaisten kuin Tampereen Partiolaisten hallituksissa piti olla yhtä monta tyttöä ja poikaa. Puheenjohtajaksi valittiin vuorotellen tyttö tai poika.

Kun 2000-luvulla valtaosa partiolippukunnista alkoi olla yhteislippukuntia, erillisjärjestöjen sopima järjestely tuntui aikansa eläneeltä. Lähinnä kaupungeissa on vanhoja, perinteikkäitä erillislippukuntia, mutta muuten hallinnossa on kaikista kiintiöistä luovuttu. 

Seurakuntaneuvoston valmisteluryhmää valittaessa kysymys tasa-arvolaista nousi myös esiin. Meillä Messukylässä on on16-päisessä seurakuntaneuvostossa ylipäätään vain neljä miestä kolmessa ryhmässä; kahdesta ryhmästä meni läpi vain naisia. Tasa-arvolakia tiukasti tulkittaessa viisihenkiseen valmisteluryhmän jäsenistä kumpaakin juridista sukupuolta pitäisi valita vähintään kaksi. Eli vähintään puolet miehistä tai vähintään joka seitsemäs nainen.

Ennen tasa-arvolakia olisi hyvinkin saattanut käydä, että valmisteluryhmään olisi valittu kaikki seurakuntaneuvoston miehet. Varmasti olisi löytynyt selittäjiä todistamaan, miten nämä miehet nyt vain ovat paras valinta. Tällaisia puheita ja käytäntöjä torppaamaan tasa-arvolaki aikoinaan säädettiin.

Tasa-arvolaista päättää eduskunta. Odottelen tässä, josko eduskunnasta löytyisi poliittista rohkeutta toteamaan, että kiintiöt ovat täyttäneet tehtävänsä ja niiden kategorisesta soveltamisesta voidaan luopua. Luulen, etten näe tämän tapahtuvan, mutta ehkäpä lapseni näkevät.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on viisikymppinen kolmannen kauden luottamushenkilö ja elämäntapapartiolainen Messukylän seurakunnasta

Arpa on heitetty ja kansanvalta puhunut

Julkaistu 24.11.2022

Siitä on kohta kaksikymmentä vuotta, kun väittelin tohtoriksi. Samoin kaksikymmentä vuotta sitten tuli samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröiminen mahdolliseksi. Vastaväittäjä halusi tavata minut ennen väitöstä. Hän tuntui jännittävän kovasti tapaamista. Mietin, että minunhan tässä pitäisi jännittää. 

Selvisihän se, mikä professorismiestä niin kovasti jännitti. Hän oli rekisteröinyt parisuhteensa ja esiintynyt Maikkarin uutisissa. Hän halusi tietää jo ennen väitöspäivää, miten suhtaudun. Lopputulemana oli varsin rento väitös. 

Toistakymmentä vuotta myöhemmin tuli itku silmään, kun Tahdon 2014 -lakiesitys oli hyväksytty. Olin asettunut ensimmäistä kertaa ehdolle seurakuntavaaleissa ja kirjoittanut vaalikoneeseen, että kirkon pitäisi vihkiä kaikki parit samalla kaavalla, päätti eduskunta mitä hyvänsä. Kirjoitin, että kirkon pitäisi olla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksissä edelläkävijä, kuten Jeesuskin oli.

Heti ensimmäisessä ryhmäkokouksessa iski todellisuus täysillä. Olin ehdolla asettuessani kysynyt, että mites tää avioliittokysymys. Olin saanut vastaukseksi, että seurakuntaväki on nimenomaa yhdistynyt seurakuntaväki eikä anna opillisten asioiden jakaa. Mies naapuriseurakunnasta teki selväksi, että mehän ei Tulkaa kaikki -ryhmän kanssa yhteistyötä tehdä. Yritin sanoa vähän vastaan, mutta en saanut tukea.

Kolme vuotta myöhemmin minua ehdotettiin mukaan tekemään vaaliohjelmaa. Tein heti selväksi, että tämä avioliittokysymys on sitten kynnyskysymys. Messukylän seurakuntaväki olikin moniääninen ryhmä, mutta muissa Tampereen seurakunnissa Kaikkien kirkko irrottautui seurakuntaväestä. Meillä Messukylässä taas konservatiivit eivät sopineet kanssani samaan ryhmään.

Viime talvena päätös vaihtaa ryhmää oli vaikea, mutta sitä helpotti pari omaa avioliittokantaansa paasannutta miestä. Pitkään näytti, että olisin Kaikkien kirkon ainoa ehdokas Messukylässä. Lopulta saatiin seitsemän erinomaista ehdokasta. Meistä kolme tuli valituiksi. Yhteisessä kirkkovaltuustossa Kaikkien kirkko on suurin ryhmä. Messukylässä seurakuntaväen hajoaminen on hyödyttänyt eniten Kokoomusta.

Suurin osa päätöksentekoon tulevista asioista on varsin käytännöllisiä. Asioiden hoitaminen vaatii yhteistyötä ja vuoropuhelua. Muissa ryhmissä on paljon ihania sydämellisiä kristittyjä. Erimielisyyden edes avioliittokysymyksessä ei saa antaa estää yhteistyötä sellaisissa asioissa, joista olemme samaa mieltä. 

Olo on helpottunut ja toiveikas. Haluaisin sanoa, että elämme jo maailmassa, jossa kenenkään ei tarvitse väitöksen alla jännittää muuta kuin itse väitöstä. Siihen suuntaan ainakin ollaan menossa. Kirkossakin. 

Kiitos kaikille ehdokkaille, vaalityötä tehneille ja, ennen kaikkea, kaikille, jotka näissä vaaleissa äänestitte! Yhdessä teimme upean tuloksen.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on kohta kolmannen kauden luottamushenkilö ja elämäntapapartiolainen Messukylän seurakunnasta

Kaikki saavat tulla

Julkaistu 17.11.2022

Kirkko kutsuu mukaan kaikkia ihmisiä. Kirkossa on aina ymmärretty, että sanoma Jeesuksesta on Jeesuksen itsensä antaman tehtävänannon mukaan tarkoitettu kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kaikkina aikoina. Ajatus on hieno – itse asiassa ennenkuulumaton – ja siksi Jeesuksen sanoma jokaisen ihmisen äärettömästä arvosta ja yhdenvertaisuudesta muiden ihmisten kanssa lähti valloittamaan maailmaa.

Vuosikymmenten aikana olen kuitenkin ollut usein tilanteessa, jossa tätä kaikkea on rajoitettu tavalla taikka toisella. Seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus on pienoiskuva koko kirkosta. Vanhemmat ihmiset ovat sisäistäneet pukeutumis-, ulkonäkö- ja käyttäytymiskoodit, joita kirkkoon meneminen edellytti ja joidenkin mielestä edellyttää edelleen. Moni varoo vieläkin pukeutumasta kovin värikkäästi silloin, kun suuntana on pyhäkkö. Monesti olen joutunut puolustamaan nahkatakeissaan kirkkoon tulleiden oikeutta olla mukana.

Lapsiperheiden vanhemmat kokevat yhä paheksuvia katseita, jos rohkaistuvat lähtemään seurakunnan yhteiseen kokoontumiseen eläväisen jälkikasvunsa kanssa.

Kovin tumman ihonvärin kanssa on myös uskaliasta yrittää kuulua tuohon kaikkien joukkoon Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Pappina olen myös saanut selitellä sitä, miksi jonkun ei-kristityn on sallittu tulla seurakunnan hengellisen elämän ja uskon perusasioiden äärelle. Eivätkö nämä aarteet ole tarkoitettu vain kristityille, luterilaisille suomalaisille?

Kirkko on aina rajannut kirkon eri jäsenten mahdollisuuksia päästä osallisiksi kristityille kuuluvista armon ja siunauksen välineistä. Edelleen voi löytyä pappeja, jotka eivät halua vihkiä eronneita, kastaa avoparien lapsia tai hyväksyä heitä kummeiksi. Ulkopuolelle jäävät myös ne, joiden parisuhde ei ole perinteinen miehen ja naisen suhde. Sukupuoli on määrittänyt ja määrittää mitä kirkossa voi ja saa tehdä.

Ne, jotka määrittelevät tuon ryhmän ”kaikki”, määrittelevät myös sen, kuka saa osallistua kyseisen määritelmän tekoon tai kenen mielipidettä kysytään ja kuunnellaan. Ne, jotka eivät kuulu tähän rajattuun ryhmään ”kaikki”, marginalisoidaan kaiken ulkopuolelle.

Erilaista rajaamista harjoittavat perustelevat ajatuksiaan ja ratkaisujaan ”raamatullisuudella”, sillä mitä ja miten he ovat Raamatun sanoman ymmärtäneet tai haluavat jatkaa sen ymmärryksen valossa, jonka joku joskus on Raamattua lukiessaan oivaltanut.

Tällaiseen ”raamatullisuuteen” sisältyy samalla epäluterilainen ajatus, jonka mukaan ihmisten ei pitäisi itse lukea Raamattua, koska pelkona on, että he ymmärtävät sen ”väärin”. Luther ajatteli päinvastoin. Luther halusi, että kaikki voisivat lukea Jumalan Sanaa itse omalla äidinkielellään. Siksi Raamattu piti kääntää jokaisen omalle kielelle ja siksi ihmiset piti opettaa lukemaan. Luther piti tärkeänä, että jokainen saa itse olla suoraan Jumalan ja Jumalan Sanan puhuttelussa. Luther tiesi, että Jumala puhuu eri ihmisille eri tavoin ja että aika ajoin kirkossa täytyy ottaa uusi suunta, kun on saatu uutta ymmärrystä Jumalan luomasta maailmasta sekä Jumalan viestistä meille ihmisille.

Kaikkien kirkko -ryhmä haluaa herätellä meitä testaamaan omia asenteitamme ja tapaamme ymmärtää kristinuskon sanoma omassa ajassamme. Keiden mielipiteitä ja kokemusta kirkossa kuuluu kuunnella? Ketkä saavat puhua omasta puolestaan? Keitä ovat ne ”kaikki”, joita haluat kutsua mukaan Jumalan kasvojen eteen tasavertaisina Jumalan luomina ihmisinä?

Auni Kaipia, rovasti, Urjalan seurakunnan vs. kirkkoherra, Punkalaitumen seurakunnan vt. kirkkoherra. Työtä kirkossa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta kohta 40 v.

”MAAILMA PALAA JA TEITÄ KIINNOSTAA VAIN SEKSI!”

Julkaistu 14.11.2022

Näin kuiskasi vierustoverilleen väsyneen näköinen kirkolliskokousedustaja kuunnellessaan jotain Paavalin kirjettä siteeraavaa kollegaansa, kun tämä puhujan pöntössä kertaili jo tutuiksi tulleita käsityksiään siitä, millaisia parisuhteita kirkossa ei pidä hyväksyä. Minulle tämän kertoi se vierustoveri.

Kohta on taas seurakuntavaalit, nimittäin 20.11.2022.  Vaaleissa nyt valittavat luottamushenkilöt puolestaan valitsevat myöhemmin kirkolliskokouksen maallikkojäsenet, joten seurakuntavaaleissa äänestämällä voit vaikuttaa myös siihen, millaisen kannan koko Suomen evankelis-luterilainen kirkko jatkossa ottaa esimerkiksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin.  Koska äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on erittäin pieni, äänelläsi on oikeasti vaikutusta.

Tampereen ja lähialueiden seurakunnissa olevat Kaikkien kirkko -nimisen valitsijayhdistyksen ehdokkaat ovat sitä mieltä, että kirkon pitäisi vihkiä kaikki sukupuoleen katsomatta.  Jokainen meistä on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, ympäristönsuojelua sekä hallinnon läpinäkyvyyttä.  Kas tässä vaaliohjelmamme: https://www.kaikkienkirkko.fi/vaaliohjelma-2022.  Jos annat äänesi Kaikkien kirkon ehdokkaalle, voit olla varma, että vaikka oma ehdokkaasi ei pääsisikään läpi, äänesi päätyy joka tapauksessa samalla tavalla ajattelevalle ehdokkaalle.

Olenhan siellä ehdolla minäkin, jatkokauden toivossa. Neljä vuotta sitten nuoren ruotsalaisen profeetan, Greta Thunbergin, puheet herättivät minussa halun olla kirkon luottamushenkilö ajatuksella, että ilmastonmuutoksen ja lajikadon hidastaminen on mitä kustannustehokkainta ennakoivaa lähimmäisenrakkaustyötä.  Jokainen asteen murto-osa, jonka voimme voittaa lämpenemiseltä ja jokainen laji, jonka pelastamme sukupuutolta, pienentää ratkaisevasti sitä kaaosta ja kärsimystä, mikä ihmiskunnalle on tulossa, kun tilaamamme valtioiden rajoista piittaamaton monikatastrofi alkaa vyöryä toden teolla. Ja kirkolla on halutessaan yllättävänkin leveät hartiat tehdä koko yhteiskuntaan vaikuttavaa ympäristönsuojelutyötä väkimääränsä, verkostojensa ja arvovaltansa ansiosta.

Jos haluamme löytää nykyajan suomalaiseen yhteiskuntaan sopivia elämänohjeita tuhansia vuosia vanhoista itämaisista kertomuksista, meidän kannattaa etsiä kirjoitusten ajatonta ydinsanomaa ja sitten omalla ajattelullamme yrittää keksiä, miten soveltaa tätä sanomaa maailmassa, jossa elämme.  Minulle Raamatun ydinsanoma löytyy Jeesuksen rakkaudellisesta suhtautumisesta kaikkiin ihmisiin, erityisesti heikkoihin ja hyljeksittyihin – sekä Hänen opetuksistaan.  Enkä nyt äkkiä muista Hänen puhuneen mitään sukupuolisuuteen tai parisuhteisiin liittyvistä asioista.  Liekö ollut kiinnostunut seksistä ylipäätään?

Jouko Mäki-Lohiluoma, liikuntatieteiden kandidaatti, muusikko

Ehdolla Harjun seurakuntaneuvostoon numerolla 36 ja Tampereen yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 15 .

Kysymys yhdenvertaisuudesta jakaa kirkkoa

Julkaistu 8.11.2022

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasiat ovat pitkään olleet kirkossa ja sen ulkopuolella keskusteluissa esillä, välillä hyvinkin tunteikkaasti. Kirkon sisälle on syntynyt melkoisia jakolinjoja suhtautumisessa vaikkapa kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen avioliittoon. Kirkon jäsenkatoakin on selitetty kirkon nuivalla suhtautumisella yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.

Itselleni on viime vuosina konkretisoitunut, että evankelis-luterilainen kirkko on hyvin monitahoinen ja -särmäinen instituutio. Kirkon sisällä on monia liikkeitä ja suuntia. Eri tavalla uskovat suvaitsevat yleensä toisiaan, tekevät yhteistyötä – Jumala on kaikille yksi. Mutta kun tullaan ihmisen yhdenvertaisuuteen, alkavat säilät heilua ja armo tuntuu sananakin vieraalta.

Perhe ja koti ovat kirkon toiminnan keskiössä. Onnellinen perhe ja onnellinen koti ovat kirkon ja yhteiskunnan etu. Mutta haluammeko normein määrittää, milloin onni saa asustaa kodeissa? Mielestäni kirkon pitäisi mahdollistaa hyvä elämä, ei määrittää, millaista sen pitäisi olla.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon korostuminen viimeaikaisessa kirkollisessa keskustelussa herättää pohtimaan ongelmien suhteellisuutta: Jos me suhtautuisimme samalla intensiteetillä köyhyyteen, huono-osaisuuteen, kurjuuteen ja yksinäisyyteen ympärillämme ja tekisimme työtä asiaintilan korjaamiseksi, olisi meillä monta onnetonta ihmistä vähemmän. Kun Euroopassa soditaan, maailmalla nähdään nälkää, kansoja riistetään ja sorretaan, niin onko kohtuullista, että tärkeämpää meille on torjua kahden ihmisen onni.

Armo on hieno sana ja sillä on tärkeä merkitys Raamatussa ja uskossamme. Armo kantaa.    

Juha Ruotsalainen

Kirjoittaja on pian 65-vuotias tamperelainen diplomi-insinööri, Hhj-kurssin käynyt
hallitusammattilainen ja vapaaehtoistyöntekijä. Seurakuntaneuvoston ja kirkkovaltuuston ehdokkaana hän on Tuomiokirkkoseurakunnassa.