Tälle kyllä pitäisi tehdä jotain – teenpä aloitteen

Aloite on kirkkovaltuutetun tärkein työväline edistää tärkeäksi kokemiaan asioita. Olen saanut aloitteen avulla mm. metallinkeräysastiat hautausmaille, Tampereen Partiolaisten ja seurakuntayhtymän välille puitesopimuksen, Messukylän kirkkojen ovet auki kaikkien parien vihkimisille ja palautettua partiolaisille kämppäavustukset.

Hyvä aloite ratkaisee jonkin konkreettisen asian. Tila-asian tiesimme menevän äänestykseen, joten ennen aloitteen tekemistä varmistimme kannatuksen riittävän. Repivää keskustelua on turha avata, jos se ei johda mihinkään.

Tässä malliksi kieli poskella kirjoittamani ja jättämättä jäänyt aloite kahvin kulutuksen vähentämisestä:

“Kahvi on suomalaisille tärkeä nautintoaine, joka kuuluu juhlahetkiin. Kahvia ei Suomessa viljellä. Negatiivisiin ympäristövaikutuksiin on pyritty vastaamaan käyttämällä Reilun kaupan kahvia. Niihin voisi myös vastata vähentämällä kahvin juomista “ihan vain tavan vuoksi”.

Itse aloitin kahvin juomisen 15-vuotiaana seurakuntanuorissa. Se oli oikeastaan rippikoulua merkittävämpi aikuistumisriitti. Seurakunnan tapahtumat on ainoa iltatilaisuus, missä tulee juotua kahvia. Seurakuntayhtymän tulisikin määrätietoisen toimin vähentää kahvin kulutusta.

Mahdollisia keinoja:

  • Houkuttelevan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon tarjoaminen kahvin rinnalla myös aikuisille.
  • Kahvitarjoilujen rajoittaminen aamuihin ja lounasaikaan sekä kirkkokahveihin.
  • Hävikin minimoiminen. Kahvin keittäminen käy suomalaiselta sen verran nopeasti, että turha sitä on viemäriin kaadettavaksi keittää.


Työntekijöillä on hyvä olla maksutonta kahvia tarjolla. Omien pakettien kanssa tuhraaminen ei vähennä kahvin kokonaiskulutusta.”

Aloitteisiin tavataan kerätä nimiä ennen kokouksia. Tällöin on hyvä muistaa, että aloite ei ole päätösesitys. On viranhaltijan tehtävä arvioida, miten aloitteesta saa päätöksen vai saako mitenkään. Aloitteen tekijä ikään kuin heittää pallon kentälle ja on muiden homma toimittaa pallo maaliin.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on viisikymppinen kolmannen kauden luottamushenkilö Messukylästä, jonka päivät alkavat aina kupposella hyvää kahvia

Valmistelu ja esittely on vaikuttamisen tärkein vaihe        

Julkaistu 4.10.2022

Kirkko ja seurakunnat ovat viranomaisia, joiden toimintaa säätelee hallintolaki ja laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta. Viranomaisen on edistettävä toimintansa avoimuutta ja tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa.

Seurakunnan jäsenille on sopivin tavoin annettava riittävät tiedot yleistä mielenkiintoa herättävistä vireillä olevista seurakunnan ja seurakuntayhtymän asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä ja tehdyistä ratkaisuista. Näin siis periaatteessa. Valmisteluvaiheessa olevat rutiiniasiat eivät yleensä ole julkisia.  Osa asioista on salassa pidettäviä, joista ei voi antaa tietoja valmisteluvaiheessa eikä päätöksenteon jälkeen. Hallinnon läpinäkyvyyteen vaikuttaa valitettavasti myös ao. viranhaltijan persoonallisuus. Arka ja salaileva ei mielellään avaa harkintansa perusteita. Asiakirjojen julkisuus joudutaan joskus ratkaisemaan hallintotuomioistuimissa.

Seurakuntien julkisesti kilpailutettavien hankkeiden määrärahapäätöksiä ja hankevalmistelun julkisuutta pidän ongelmallisena. Jos seurakunta talousarviossaan varaa määrärahat alkavaa urakkakilpailua varten, saadaanko talousarviomäärärahoja alittavia tarjouksia, kun urakoitsijat näkevät tilaajan arvioiman hintatason? Seurakunnan etu olisi budjetoida urakkatarjousvaiheeseen alimitoitetut määrärahat, mutta varautua lisämäärärahojen myöntämiseen. Ymmärtävätkö luottamushenkilöt, jos määrärahoja anotaan pian lisää? Avoimuus ja seurakunnan etu eivät kenties kohtaa.

Tampereella on viranhaltijoista ja joukosta luottamushenkilöitä muodostettu suunnitteluryhmä, joka saa antaa keskeisiin päätösasioihin näkemyksiä ja suuntaviivoja. Valmistelu ja esittely ennen virallista päätöksentekoa on tärkein vaihe vaikuttaa.

Miksei asiasta ole kerrottu? Usein toistettu kysymys jopa työyhteisössä, vaikka asiasta olisi puhuttu edellisellä viikolla. Kuulemmeko, kun meille puhutaan? Luottamushenkilöllä on oikeus saada kirkolliselta viranomaiselta tietoja sekä nähtäväkseen asiakirjoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisena, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kirkkovaltuutetut, yhteisen kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvostojen, johtokuntien ja vastuuryhmien jäsenet saavat tehtävässään kirjallista materiaalia ennen kokouksia jopa satoja sivuja. Etsimmekö aktiivisesti lukemalla meille tarkoitettua tietoa? Sisäistämmekö luetun? Elämme informaatiotulvan keskellä, josta voi olla vaikeaa erottaa ydinkysymyksiä. Luottamustehtävän huolellinen hoitaminen vaatii aktiivisuutta ja valppautta.

Kirjoittaja on varatuomari, lakimiesasessori (el.) Leevi Häikiö, joka on Kaikkien kirkko -ryhmän ehdokkaana Messukylän seurakunnassa.