Blogi – Kaikkien kirkko Tampere

Tampereen seurakuntayhtymän investoinnit

Tampereen seurakuntayhtymässä on meneillään poikkeuksellisen vahva investointiohjelma. Viiden toimintavuoden ajalle (2021-2025) toteutunut bruttoinvestointien määrä on yhteensä yli 35 M€. Seurakuntien toiminnan luonteesta seuraa, että valtaosa investointiohjelmasta kohdistuu kiinteistöihin ja suurelta osin niissä tehtäviin peruskorjauksiin. Samalle ajanjaksolle on tuloutunut realisoinneista vajaat
6 M€.

Merkittävimpiä investointikohteita ovat tarkastelukaudella olleet Hervannan kirkon peruskorjaus (8,5 M€) ja Vatialan kappelin peruskorjaus (5,5 M€). Huomionarvoista on myös 1,6 M€:n satsaus kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.

Seurakuntayhtymän konserniin kuuluva Kiinteistö Oy Tampereen Hämeenkatu 28 teetti vuoden 2025 aikana mittavan peruskorjauksen hotellikäytössä olevaan kiinteistön osaan. Hankkeen rahoitukseen kiinteistöyhtiö otti 5,5 M€:n seurakuntayhtymän takaaman lainan. Takaussumma ei sisälly edellä mainittuun investointisummaan.

Samaan aikaan mittavan investointiohjelman kanssa painiskelemme Suomessa ja Pirkanmaalla vaatimattoman talouskasvun ja korkeiden työttömyyslukujen kanssa. Se vääjäämättä heijastuu myös kirkollisverokertymään ja investointiohjelman rahoitukseen. Koska tulevillekin vuosille (2026-2030) on suunniteltu mittava investointiohjelma, on selvää, että siihen kohdistuu kriittistä tarkastelua, ennen kaikkea sen aikatauluttamiseen. Hienoista säätöä on toki tehtykin mutta on myös nähty viisaaksi viedä sovittuja hankkeita eteenpäin, koska varsinkaan korjausvelka ei vitkastelemalla pienene. Toisaalta myös rakentamisen suhdanne on nyt kiinteistöhankkeille otollinen.

Alkaneelle viisivuotiskaudelle (2026-2030) suunnitellun investointiohjelman koko on suuruusluokkaa 45 M€. Merkittäviä lähiajan suunniteltuja investointikohteita ovat mm. Kalevankankaan kappelin ja Tesoman kirkon peruskorjaukset, yhteensä noin 10 M€. Ajanjaksolle osuu myös seurakuntayhtymän ja 15 muun pirkanmaalaisen seurakunnan perustaman Pirkanmaan krematorio Oy:n yhteishanke. Seurakuntayhtymän omarahoitusosuus on 0,6 M€, joka ei sisälly edellä mainittuun investointiohjelmaan.

Samalle viiden vuoden ajanjaksolle on laskettu saatavan realisoinneista tuloa yhteensä noin 19 M€. Koska on ilmeistä, ettei yleinen taloustilanne nopeasti helpotu, on investointiohjelman ja realisointien toteutumista seurattava erityisellä huolella.

Seurakuntayhtymän kiinteistötoimessa on laadittu hyvinkin yksityiskohtainen kiinteistöstrategia. Kiinteistöstrategia on laaja asiakirja, joka piirtää hyvän kuvan seurakuntayhtymän kiinteistökannasta, sen käytöstä, kunnosta, kehittämisestä ja ympäristövaikutuksista. Paljon aiheuttaa pohdintaa kiinteistöomistus silloin, kun se ei palvele seurakuntiemme ydintehtävää. Sitäkin on kiinteistötoimessa huolellisesti pohdittu ja tuotu luottamushenkilöille arvioitavaksi.

Juha Ruotsalainen
talous- ja sijoitusasiantuntijaryhmän jäsen

Tälle kyllä pitäisi tehdä jotain – teenpä aloitteen

Aloite on kirkkovaltuutetun tärkein työväline edistää tärkeäksi kokemiaan asioita. Olen saanut aloitteen avulla mm. metallinkeräysastiat hautausmaille, Tampereen Partiolaisten ja seurakuntayhtymän välille puitesopimuksen, Messukylän kirkkojen ovet auki kaikkien parien vihkimisille ja palautettua partiolaisille kämppäavustukset.

Hyvä aloite ratkaisee jonkin konkreettisen asian. Tila-asian tiesimme menevän äänestykseen, joten ennen aloitteen tekemistä varmistimme kannatuksen riittävän. Repivää keskustelua on turha avata, jos se ei johda mihinkään.

Tässä malliksi kieli poskella kirjoittamani ja jättämättä jäänyt aloite kahvin kulutuksen vähentämisestä:

“Kahvi on suomalaisille tärkeä nautintoaine, joka kuuluu juhlahetkiin. Kahvia ei Suomessa viljellä. Negatiivisiin ympäristövaikutuksiin on pyritty vastaamaan käyttämällä Reilun kaupan kahvia. Niihin voisi myös vastata vähentämällä kahvin juomista “ihan vain tavan vuoksi”.

Itse aloitin kahvin juomisen 15-vuotiaana seurakuntanuorissa. Se oli oikeastaan rippikoulua merkittävämpi aikuistumisriitti. Seurakunnan tapahtumat on ainoa iltatilaisuus, missä tulee juotua kahvia. Seurakuntayhtymän tulisikin määrätietoisen toimin vähentää kahvin kulutusta.

Mahdollisia keinoja:

Houkuttelevan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon tarjoaminen kahvin rinnalla myös aikuisille.
Kahvitarjoilujen rajoittaminen aamuihin ja lounasaikaan sekä kirkkokahveihin.
Hävikin minimoiminen. Kahvin keittäminen käy suomalaiselta sen verran nopeasti, että turha sitä on viemäriin kaadettavaksi keittää.

Työntekijöillä on hyvä olla maksutonta kahvia tarjolla. Omien pakettien kanssa tuhraaminen ei vähennä kahvin kokonaiskulutusta.”

Aloitteisiin tavataan kerätä nimiä ennen kokouksia. Tällöin on hyvä muistaa, että aloite ei ole päätösesitys. On viranhaltijan tehtävä arvioida, miten aloitteesta saa päätöksen vai saako mitenkään. Aloitteen tekijä ikään kuin heittää pallon kentälle ja on muiden homma toimittaa pallo maaliin.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on viisikymppinen kolmannen kauden luottamushenkilö Messukylästä, jonka päivät alkavat aina kupposella hyvää kahvia

Pystymetsästä ehdolle?

Tehdään aikahyppy neljän vuoden taakse kesään 2022. Valtakunnallinen mainonta seurakuntavaaleihin ehdolle lähtemisestä saavutti myös minut ja googlailin puolikiinnostuneena asiaa aina välillä. Edustin varsin tavallista tarinaa: riparin jälkeen isoseksi, mutta opiskelut toisessa kaupungissa etäännyttivät seurakunnan toiminnasta. Kuitenkin 2022 vaalien alla asuin jälleen pysyvästi Tampereella.

Kiireinen arki ja haaveet toiselle puolelle kaupunkia muuttamisesta veivät alkusyksynä mennessään, ja siksi venytin päätöstäni ehdolle lähtemisestäni ihan viime hetkiin. Ihan niin viime tippaa en muille suosittele, jotta ehdokaspaperit ehtii toimittaa ja käytännön asiat sujuvat rauhassa.

En tuntenut listan kokoavia ihmisiä. En tuntenut yhtäkään oman seurakuntani toista ehdokasta. En ollut seurakunnassa vapaaehtoistehtävissä enkä tiennyt kirkollisen päätöksenteon rakenteita kovinkaan hyvin. En ollut partiolainen, en kuulunut Tuomas-yhteisöön, Uuteen Versoon tai mihinkään muuhunkaan. Tiesin, että Tampereella on kaksi äänestystä, missä olla ehdolla. Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston erot päätöksentekoeliminä eivät olleet minulle kovinkaan selviä, minkä vuoksi oli aika helppoa valita molemmat, kun kerran ehdolle lähti.

Matka on ollut upea. Löysin omasta valtuustoryhmästäni yhteisön, jossa kannatellaan, keskustellaan, ollaan eri mieltä ja samaa mieltä, nauretaan, kehitytään ja kehitetään. Meitä yhdistää halu tehdä kirkosta kaikkien, ei vain tiettyjen harvojen, kirkko. Asettuessani ehdolle minulle oli selvää, mikä listani tulee olemaan, sen verran kesägooglailuni oli auttanut. Ehdokkaana ja äänestäjänä on hyvä löytää omien arvojen mukainen valinta. Minua puhuttelee silti samaan aikaan se, että meidän ryhmämme ei ole sitoutunut päivänpolitiikassa yhden puolueen taakse, vaan yhteisistä arvoista huolimatta listamme on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Ja miten minulle sitten kävi? Pääsin yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon sellaisilla äänimäärillä, että muutkin kuin muutama tuttava äänestivät minua. Esittely ja vaalikone riittivät pitkälle. Muutto toiselle puolelle kaupunkia koitti pari vuotta myöhemmin, minkä vuoksi jouduin luopumaan paikoistani. Sain jatkaa kasvatuksen asiantuntijaryhmässä ja vuosiksi 2025-2026 sain ryhmäni yhden paikan yhteisessä kirkkoneuvostossa, jonne valitaan ryhmien esityksien mukaan. Olen oppinut valtavasti ja saanut mielekkäitä kokemuksia. Ja mikä tietysti upeinta: tutustunut hienoihin tyyppeihin ja saanut avartaa ajatteluani ja oppia toisilta. Olen paljon innostuneempi kirkon hallinnosta ja luottamustehtävistäni kuin ehdolle asettuessani, vaikka raskaita hetkiä ja pitkiä kokouksia on matkan varrelle osunutkin.

Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston tulisi edustaa seurakunnan jäseniä kokonaisuudessaan. Siksi on arvokasta ja tärkeää, että mukana olisi erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Oma raamattupiiri tai kahvikerho eivät ole välttämättömiä tai tarpeellisia vapaaehtoistöitä pohjaksi demokraattiselle päätöksenteolle. Seurakunnan jäsenyys ja jonkinlaiset ajatukset kehittämisestä ovat täysin riittäviä. Vaikka tuntuisi, ettei tiedä tarpeeksi tai käy kirkossa tarpeeksi tai ole tarpeeksi seurakuntalainen, niin vakuutan: kyllä sinä olet ja ehdokkuus kannattaa ja kantaa!

Kirjoittaja Tarja Työläjärvi

Jotta he olisivat yhtä – eikä ketään jätetä
Julkaistu 5.12.2023

Joka vuosi näihin aikoihin siirtyy liekki lyhdystä lyhtyyn. Itävaltalainen lapsi hakee liekin Betlehemistä, Kristuksen syntymäkirkosta. Partiolaiset levittävät tätä Betlehemin rauhantulta kaikkialle maailmaan.

Edesmennyt presidentti Ahtisaari sanoi, että kaikki konfliktit voidaan ratkaista. Se tulee näin Itsenäisyyspäivän aikaan varsin lähelle. Messukylän kirkon tornissa oli nimittäin keväällä 1918 punaisten konekivääri, jolla tulitettiin Takahuhdin peltojen yli lähestyviä valkoisia. Kirkossa näkyvät yhä taistelun jättämät haavat, luotien jäljet.

Kirkon tornin juurella, sisällissodan keskeisellä taistelupaikalla, ovat sankarihaudat. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalveluksen jälkeen järjestöt kokoontuvat sankarihaudoille kunnianosoituksiin. Siitä jatketaan ensin valkoisten haudalle ja edelleen punaisten haudalle. Nykyään punaistenkin hauta on hautausmaan puolella. Vuonna 1918 Messukylän kirkkoherra teki selväksi, että ihmisiä ei haudata mäen alle suohon, vaan mäen päälle kovaan maahan. Tuolloin vielä kirkkomaan aitojen ulkopuolelle.

Tänä vuonna kaikissa Tampereen seurakunnissa on avattu kirkkojen ovia kaikkien parien vihkimiselle. Tämä arvokysymys jakaa kirkkoa eikä se kivuttomasti mennyt yhdessäkään seurakunnassa. Messukylässä kirkkoherra siirsi päätöksen tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Vaatii aina luonnetta toimia ajan virtaa vastaan, vaikkei olisi kysymys sisällissodan jälkeisestä kostonhimosta.

Jälkeen päin ajateltuna tämä meni Messukylässä niin kuin pitikin. Kaikki osapuolet tulivat kuulluiksi. Kaikki näkökulmat tunnustetuiksi. Piispalle jäi tehtäväksi esittää vähiten huonoa ratkaisua, josta saatiin samalla ennakkotapaus.

Messukylän kirkko ja sen ympäristö on näkyvä ja kouriintuntuva muistutus siitä, mihin voidaan joutua, jos annetaan yhteiskunnan polarisoitua. Se muistuttaa myös, mitä saavutetaan, jos haetaan yhteyttä. Vaikka sitten pakon edessä. Siksi tällaiset kysymykset on pakko pyrkiä ratkaisemaan toista osapuolta ja sen ajattelua kunnioittaen. Samalla omasta vakaumuksesta kiinni pitäen.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on viisikymppinen kolmannen kauden luottamushenkilö, jonka mielestä on vaikea olla vaatimaton, kun on Messukylästä.

Ovet kiinni, viimeinen sammuttaa valot

Julkaistu 15.5.2023

Tammikuussa reilu vuosi sitten lukitsin partiokolon oven viimeisen kerran. Kaukajärven seurakuntatalosta oli luovuttu. Se jäi rakennusyhtiön haltuun odottamaan purkamista. Kaukajärven kolon toiminta jatkui kerrostalon kerhohuoneessa.

Kirkossa eletään luopumisen tunnelmissa muutenkin. Rakennemuutoksen aikaan ihmiset muuttivat lähiöihin. Suuret ikäluokat olivat työiässä ja huollettavia vähän. Talous kasvoi. Pelloille ja metsiin rakennettiin lähiöitä. Kirkot jäivät vähän syrjään ja lähiöihin rakennettiin uusia tiloja: seurakuntataloja ja jopa kirkkoja. Nyt ei pienten ikäluokkien veroilla ole enää varaa säilyttää peruskorjausta vaativaa rakennuskantaa.

Maksavien jäsenten määrä kirkossa putoaa myös toista kautta. Omakaan puolisoni ei kuulu kirkkoon, erosi joitakin vuosia rippikoulun jälkeen isänsä ja veljiensä jalanjäljissä. En ole muuta selitystä saanut kuin että tuonaikainen pohjoissavolaisen seurakunnan kirkkoherra oli sen verran muita parempi ihminen, ettei hän halunnut kuulua tämän johtamaan seurakuntaan.

Avioiduimme maistraatissa eräänä perjantaina ja lauantaina hääjuhla alkoi avioliiton siunauksella Messukylän kirkossa. Näyttävin ero vihkimiseen oli, ettei minua luovuttanut kirkossa mies miehelle. Isääni se ei haitannut: hän sanoi luovuttaneensa minun suhteeni jo, kun olin kahden. Tarkkakorvainen huomasi myös, ettei meitä enää kirkossa julistettu uudestaan aviopuolisoiksi ja kysymykset tehtiin jo avioituneelle parille.

Kun me avioiduimme, ei kirkko millään tavalla markkinoinut jo solmitun avioliiton siunaamista vaihtoehtona. Ajatus kai on, että avioliittoon vihkiminen olisi jonkinlainen sisäänheittotuote. Se ei toiminut kohdallamme. Kirkossa kävimme hääjuhlan alussa siksi, että avioliiton siunaaminen oli minulle tärkeää. Lankomiehille ja rouville kuulemma riittikin pelkkä vihkiminen maistraatissa.

Facebookin uutisvirrassa tuli vastaan uutisotsikko, jonka mukaan uskonnottomuus periytyy vahvemmin kuin uskonnollisuus. En avannut uutista, koska se tuntui nyt, parisenkymmen vuotta myöhemmin, kovin masentavalta. Osui liian lähelle. Kyllä lapset huomaavat, mitä kirkko opettaa ja miten se toimii, vaikka äiti parhaansa yrittäisi viedä sanomaa eteenpäin.

Kirkolliskokouksen enemmistö olisi jo valmis vihkimään kaltaisemme parit, mutta tämä vaatisi määräenemmistöpäätöksen ja iso vähemmistö haraa vastaan. Olen kuullut kerrottavan, että meidän avioliittomme voi kyllä siunata, mutta itse vihkiminen, hallinnollinen toimenpide, se ei ole mahdollinen, koska avioliittomme ei ole kristillinen avioliitto.

Kerrankin voin siteerata suoraan apostoli Paavalia. Hän kirjoitti, että kristitty vaimo pyhittää miehensä. Pieni ääni sisälläni kyllä sanoo, että teksti syntyi aika erilaisessa historiallisessa tilanteessa. Yhteistä ajallemme kuitenkin on, että Paavalin tekstit eivät syntyneet yhtenäiskulttuurin keskellä.

Jos kirkon päätöksenteossa jatketaan menneiden perään haikailua, jäsenmäärä sen kun kutistuu. Kirkko menettää makunsa ja heitetään pois turhana. Siksi on tärkeätä, ettei kirkkojen ovia suljeta sellaisten parien edessä, jotka haluavat päästä vihille nimenomaa kirkossa.

Suomessa ensimmäisen kerran nainen pyysi pappisvihkimystä 1950-luvulla ja vuonna 1963 kirkolliskokouksen enemmistö olisi sen hänelle suonut. Vasta yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin saatiin määräenemmistö. En siis pidätä hengitystäni odotellessa, milloin kirkko on valmis vihkimään kaikki rippikoulun käyneet jäsenensä avioliittoon, avioituivatpa he kenen hyvänsä kanssa.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on viisikymppinen kirkkovaltuutettu Messukylästä sekä kahden ainakin toistaiseksi kirkkoon kuuluvan teinin äiti.