Lapsena hoida taivahan keskellä vieraan maailman

Julkaistu 29.9.2022

Nuorena nuorisotyönohjaajana olin alakoululaisten – tai kuten silloin sanottiin, varhaisnuorten – leirillä. Mietimme isosten kanssa iltalaulua. Joku ehdotti virttä 563; Ilta on tullut, Luojani. Sanoin, etten oikein pidä siitä, koska siinä puhutaan vieraasta maailmasta, enkä halua opettaa lapsille sellaista kuvaa, että tämä maailma olisi heille jotenkin vieras, vihattava tai muuten vaan kartettava. Yksi autokoulua silloin käynyt isonen puuskahti: ”Kuule, kyllä tuttukin maailma muuttuu ihan vieraaksi, kun sitä katselee ekaa kertaa auton ratin takaa!”. Lauloimme leiriläisille tuon virren.

Ihminen kun katselee elämää aina omasta näkökulmastaan, eikä se edes ole aina sama. Autokoulua aloittaessa maailma avaa uuden ulottuvuuden ja on vieras. Koulun vaihtuessa, muutettaessa, uudessa työpaikassa, sairastuessa, eläkkeelle jäädessä tai perhetilanteen muuttuessa, ihminen on keskellä vieraan maailman.

Kirkon tärkeä tehtävä on auttaa ja kuunnella jokaista ihmistä siinä tilanteessa, jossa hän kulloinkin elää, mutta silti on samaan aikaan muistettava ruokkia toivetta siitä, että ihmistä hoidettaisiin taivaan lapsena: johonkin liittyneenä ja johonkin kuuluvana. Jokainen kastettu lapsi ja nuori on seurakuntalainen ja siksi hänen pitäisi olla kirkolle yhtä tärkeä ja arvokas kuin ne kerhoihin ja leireihin osallistuvat vakiasiakkaat. Muutettavat muuttaen saman pitäisi olla tilanne aikuisten osalta. Jos nämä seurakuntalaiset eivät tule sinne, mihin heitä kutsumme, eikö kutsua silloin pitäisi muuttaa? Eikö niistä hajallaan olevista lampaista ole enää kellään huolta? Jääkö armon sanoma sinne, missä piiri pieni pyörii?

Tätä ajattelua jokaisen äärettömästä tärkeydestä ja mittaamattomasta ihmisarvosta pitäisi kirkon pitää yllä myös rakennetasolla päästä hyödyntämään. Erityisnuorisotyön lakkauttaminen Tampereella ja mm. Saapas-toiminnan alasajo, samoin kuin nykyinen nuorisotyön leirikulttuuri tiilikasakeskuksineen, ovat tämän ajattelun laiminlyönnin hedelmiä, joiden seurauksia maksetaan vielä kauan.

Ymmärrän, että kirkon on tarjottava toimintaa ja tapahtumia, erityisesti kasvatustyössä. Se on arjen diakoniaa, joka toteutuu juuri niin, että lähdetään retkelle tai leirille, mennään metsään, askarrellaan, istutaan tulilla, kokataan ruokaa ja pelaillaan. Se on kirkon sanoman tarjoamista kielellä, jota ihmiseksi kasvava ymmärtää.

Sen sijaan en ymmärrä sitä, miksi kirkko järjestää toimintaa ilman, että sille on tarvetta tai kysyntää. Esimerkiksi erityishuomiota tarvitsevien nuorten leireille olisi paljon enemmän tarvetta kuin mitä nykyään tarjotaan. Se, että potentiaaliset osallistujat eivät ole niitä helpoimpia ja mukavimpia ei pitäisi olla syy heidän ulossulkemiseensa. Eikä se, ettei rahaa ole. Rahaa on aina siihen, mikä katsotaan tärkeäksi.

                             ”Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin,

                             maan ääriltä tyttäreni.

                             tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini,

                             jonka olen kunniakseni luonut

                             muovannut ja valmiiksi tehnyt” (Jes. 43:6b-7)

Kirjoittaja Elias Tanni on koulutukseltaan teologi ja erityispedagogi, ehdokkaana Harjun seurakunnasta, Lamminpäästä.

Onko kirkossa turvallinen olo?

Julkaistu 26.9.2022

Jyhkeä kivikirkko seisoo edessäni. Ovi on auki, mutta mietin, uskallanko astua siitä sisään. Osaanko toimia, niin kuin tässä kirkossa pitää? Miten minuun tullaan suhtautumaan? Kirkon kynnys tuntuu korkealta.

Samaan aikaan sisällä istuu se porukka, joka on tottunut siellä vuosikymmenet käymään. Heille tilanne on tuttu ja turvallinen.

Käännyn pois ja istun läheiselle puistonpenkille haaveilemaan. Voisipa edes kirkko olla turvallinen paikka meille kaikille tässä turvattomassa maailmassa. Voisinpa luottaa siihen, että tulen nähdyksi ja arvostetuksi sellaisena kuin olen. Ajatuksiini nousee mielikuva keitaasta aavikon keskellä. Sitä minä kaipaisin. Turvallista paikkaa, jossa voisi hengähtää kiireisen arjen keskellä yhdessä muiden kanssa ja kokea yhteyttä Jumalaan.

Miten tuosta jyhkeästä kivikirkosta tulisi keidas? Yksi askel olisi turvallisemman tilan ohjeistusten luominen niille tilaisuuksille, joita kirkossa järjestetään. Turvallisemman tilan ohjeistuksissa määritellään, millaisia toimintatapoja toisiltamme odotamme ja mitä tehdään, jos joku toimii toisin kuin on yhdessä sovittu.

Kun tiedän, että toiminnan järjestäjät pyrkivät huomioimaan sen, millaiset asiat uhkaavat minun turvallisuuden tunnettani ja millaiset sitä tukevat, niin minun ei tarvitse turhaan jännittää ja stressata. Kun osallistuminen ei ole suorittamista ja uskovaisen rooliin ahtautumista, niin voin huoletta hengähtää ja palautua.

Millaiset asiat tekevät tai tekisivät kirkosta keitaan sinulle?

Riku Karppinen

Kirjoittaja on Tuomiokirkkoseurakunnan Kaikkien kirkko -ryhmän seurakuntavaaliehdokas ja työkseen pyrkii edistämään hengellisten ja uskonnollistaustaisten sateenkaari-ihmisten hyvinvointia.

Erilainen vai ainutlaatuinen?

Julkaistu 20.9.2022

Kun Jumala sai työnsä valmiiksi, Hän katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää, Mooseksen ensimmäisessä kirjassa kerrotaan. Raamatusta löytyy monia erityisiä kohtia siitä, miten kaikki ihmiset ovat Jumalan silmissä ainutlaatuisia ja arvokkaita. Mielestäni psalmi 139 on kaikkein kauneimmin ilmaissut meidän tärkeytemme Jumalalle. Psalmissa sanotaan ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Jumala on luonut meidät kaikki yhdenvertaisiksi, eikä yksikään meistä ole virhe vaan osa luomistyötä. Meidän moninaisuutemme, myös sukupuolinen ja seksuaalinen, on rikkaus ja kaiken tämän moninaisuuden kanssa meidän on elettävä kunnioittaen ja lempeästi. Helposti tulee ajatelleeksi, että olen suvaitsevainen, ymmärtäväinen ja hyväksyvä. Jos kuitenkin uskaltaa pysähtyä ja tarkastella omia asenteitaan, ajatuksiaan ja käyttäytymistään, on usein myönnettävä, että vielä olisi paljon opittavaa päästäkseen lähelle Kristuksen tapaa elää lähimmäisen rakkaudessa ja toisen moninaisuuden hyväksynnässä ja kunnioittamisessa.

Jumala ei luomistyössään tehnyt mitään sattumalta tai vahingossa. Vaikka usein kyllä ajattelen, että hyttyset ininöineen ja veren imemisineen olisivat jonkinlainen virhe, niin varmastikaan näin ei ole, vaan tuollakin hyönteisellä on oma tärkeä tehtävänsä luomakunnassa. Siksi en usko, että myöskään meidän ihmisten moninaisuudessa olisi mitään sellaista, jota Jumala ei olisi tarkoittanut.

Itselläni on ominaisuus, joka on ollut mukanani kouluaikojen alusta asti. Minulla on lukihäiriö ja se on vaikuttanut elämäänija ehkä myös joidenkin ihmisten suhtautumiseen. Olen ymmärtänyt sen, mitä tämä ominaisuus minussa merkitsee ja olen oppinut elämään asian kanssa. On kuitenkin tosiasia, että minut on mitattu mitalla, joka ei ota huomioon erityislaatuisuuttani. Olen tullut arvioiduksi, enkä ole sopinut muottiin. Olen sen ikäinen, että minun kouluaikanani ei ole vielä tunnettu lukihäiriötä ja sen aiheuttamia ongelmia samoin kuin tänä päivänä, joten en ollut ”riittävä”. Tämä kaikki on jättänyt jälkensä minuun, koska en voi tuntea kuuluvani valtaosaan ihmisistä.

Olen terapeuttina usein vastannut ihmisten kysymyksiin normaaliudesta. Nämä kysymykset osoittavat, että meillä on suuri tarve kuulua normaaliin. Tämä johtuu varmasti siitä, ettei yhteiskuntamme ja maailmamme ole vielä valmis elämään hyväksyvästi ja kunnioittavasti kaiken sen moninaisuuden kanssa, joka meillä on keskuudessamme. Miten tärkeää meistä jokaisen ainutlaatuisen ihmisen olisi oppia elämään ylpeänä oman ainutlaatuisen moninaisuutensa kanssa! Elän siinä toivossa, että meillä olisi jo tämänpuoleinen maailma, jossa moninaisuus nähdään rikkautena ja osataan elää sen kaiken kanssa, mitä Jumala on luonut ja luotuaan nähnyt hyväksi.

Kaikkien kirkon väki Tampereella pyrkii seurakuntavaaleissa rakentamaan avarampaa kirkkoa, jolla on avoimet ovet eikä ovilla kynnyksiä. Ja tätä kautta maailmaa, jossa erilaisuutta ja sen luomaa moninaisuutta kunnioitetaan Raamatusta nousevien ihanteiden mukaisesti. Olet tärkeä ja ainutlaatuinen – oletpa hiljainen jäsen tai aktiivinen toimija. Sinä voit vaikuttaa kirkkomme tulevaisuuteen ja kirkon moninaisuuteen äänestämällä seuraavissa seurakuntavaaleissa 20.11.2022 tai ennakkoäänestyksessä 8.–12.11.2022.

Äänestit tai et – Olet Jumalalle ainutkertainen ja arvokas, juuri sellaisena kuin olet, kaikkine ominaisuuksinesi.

Kirjoittaja on pari- ja seksuaaliterapeutti Anne Karhola, Tuomiokirkkoseurakunnan Kaikkien kirkko -ryhmän seurakuntavaaliehdokas

Raamatuntulkinta on lukijan vastuuta ja pohdinnan vapautta

Julkaistu 12.9.2022

Kristittyjä kuunnellessa saattaa toisinaan kuulla sanat “Raamattu selkeästi sanoo”. Usein nuo kolme sanaa kuitenkin tarkoittavat vain “Minun tulkintani Raamatusta sanoo minulle, mitä haluan sen sanovan”.

Jokainen valitsee itselleen tärkeitä asioita pyhistä teksteistä. Eikä siinä ole mitään pahaa, jos tunnistaa tämän tulkinnan, antautuu pohdiskelemaan omia valintojaan ja edellyttää samaa myös muilta, jotka haluavat keskustella Raamatun merkityksistä. Tällainen oman paikan tarkastelu on mitä tärkeintä hengellistä kasvua. Kirkkona ja seurakuntina meidän tulee kasvaa siinä yhdessä.

Muuttumattomuuden ihanne saattaa vaikeuttaa kristillistä kasvuamme. Tässä näkemyksessä uskonto nähdään pääosin muusta elämästä erilliseksi ilmiöksi, joka on aina ollut sellainen kuin se nyt on. Tähän ikuiseen möhkäleeseen ei saa sotkea muiden elämänkenttien muuttuvia asioita, kuten poliittisia näkemyksiä. Uskonto saa antaa elämänlaatua ja mielekkyyttä yksilölle, mutta se täytyy pitää irrallaan asioista, jotka lähtökohtaisesti nähdään jotenkin vieraina uskonnon alalle.

Viimeaikaisessa kirkollisessa keskustelussa tämä muuttumattomuuden fantasia on nähty erilaisissa vetoomuksissa pitää erilaiset “ideologiat” irrallaan puhtaasta uskonnollisuudesta. Milloin ekologisuus on ollut se vieras ideologia, milloin kasvissyönti, milloin taas ihmisten yhdenvertainen kohtelu. Usein ideologiaksi leimataan se, mikä on ihmiselle vieraampi tapa puhua Raamatusta tai kristinuskosta. Vastaavasti tutut Raamatun tulkitsijat, kuten Luther tai kirkkoisä Augustinus, esitetään raamatuntulkinnoissaan ihanteellisina kaikista muista ideologioista vapaina puhtaan kristinuskon edustajina.

Tämä jaottelu on kuitenkin vain nykyaikainen länsimaalainen tapa nähdä uskonnon paikka irrallaan muusta yhteisöllisestä ihmistoiminnasta. Se on muutaman viimeisimmän vuosisadan tuote – siis pienenpieni yksityiskohta ihmislajimme historiassa. Suurimman osan historiastamme uskonnot ovat toimineet kiinteänä osana yhteiskuntaa ja poliittista vaikuttamista niin hyvässä kuin pahassa. Raamatun tekstit ovat luoneet yhteisöihimme suojaavia rakenteita heikoimmille, kuten köyhille ja sairaille, mutta myös aiheuttaneet ryhmien välisiä konflikteja ja tarjonneet keinoja leimata toiset harhaoppisiksi. Näin oli niiden vuosisatojen aikana, kun Raamatun kirjakokoelma syntyi, ja näin on ollut myös Raamatun syntymän jälkeen.

Minua historiantutkimukseen perehtyminen on auttanut huomaamaan, että milloinkaan ei ole ollut sellaista auvoista kulta-aikaa, jolloin kristinusko olisi ollut puhdas ja vapaa ihmisten vaikuttamispyrkimyksistä. Sellaiselle, joka tällaista utopistista mennyttä kaipaa, käy usein kuin Gösta Sundqvistin sanoituksen hahmolle, joka ikävöi Rin Tin Tin -nimisen villakoiran omistajan perään:

”Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain, josta jouduit luopumaan, liian usein huomaat: ei se totta ollutkaan.”

Se voi kuulostaa surulliselta tai pelottavalta, mutta mielestäni se on myös iso oivallus sille, joka tapailee omaa otettaan Raamatusta: ei tarvitse uskoa niitä, jotka väittävät, että on ollut yksi puhdas kristinusko ja että se on juuri heidän saarnaamansa näköinen. On oikeus katsoa näiden väitteiden taakse ja kysyä, mistä intressi julistaa itsensä ainoaksi totuudeksi nousee ja millaisiin auktoriteetteihin tällaiset hahmot vetoavat.

Kaipaisinkin seurakuntiimme tapaa ymmärtää raamatuntulkintojamme laajemmissa yhteisöllisissä ja yhteiskunnallisissa kehyksissä. Ei niin, että kerran olisi ollut jokin muista vaikutteista vapaa puhdas kristinusko, joka sittemmin on saastunut muiden vaikutteiden myötä. Kristinusko – ja siksi myös Raamattu – on aina ollut osa todellisuutta, johon kuuluu erinäisiä suurempia liikehdintöjä, jotka ovat vaikuttaneet Raamatun syntyyn, sisältöön ja myöhempään tulkintaan. Suuret yhteiskunnalliset virtaukset ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi nyt näemme “raamatullisen” kannan vaikkapa orjuuteen, naisen asemaan, seksuaalisuuteen tai kirkon asemaan yhteiskunnassa.

Haluan kannustaa pohtimaan, mistä kaikesta syntyy minun tai yhteisöni tapa ymmärtää jokin käsitys perinteiseksi tai aidoksi kristinuskoksi. Sitä varten tulee ymmärtää aikaamme ja sitä, miten olemme tähän päätyneet. Raamatun ohella luettavana pitäisi siis olla uutisartikkeleita ja historiankirjoja. Ne auttaisivat ymmärtämään, mistä olemme tulleet ja miksi olemme tällaisten mielipiteiden kanssa tässä.

Raamatuntulkinnan ydin on oivallus siitä, että Raamattu ei puhu, vaan me puhumme. Meillä on vastuu siitä, mitä Raamatun kanssa sanomme. Mielestäni siihen vastuuseen kasvaminen on hengellistä kasvua.

Jarkko Vikman

Kirjoittaja on Kaikkien kirkon seurakuntavaaliehdokas Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa. Hän viimeistelee eksegetiikan eli raamatuntutkimuksen väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Ennen tutkijantöitään Vikman toimi viiden vuoden ajan nuorisopappina Messukylän seurakunnassa

Teologian kontekstuaalisuus
tarkoittaa vastuun ottamista

Julkaistu 23.8.2022

Uudissanoja helposti vieroksutaan, etenkin jos ne kuulostavat vierasperäisiltä. Asenne on ymmärrettävä, sillä uudet käsitteet muistuttavat toisinaan keisarin uusia vaatteita: niitä käytetään lähinnä hämäämiseen ja peittelyyn.

Joskus uudet sanat ovat kuitenkin sangen tarpeellisia, sillä ne avaavat uusia näkökulmia maailmaan. On asioita ja ilmiöitä, joille ei ole käypää ilmaisua tai arkikielistä synonyymia. Juuri sellainen sana on kontekstuaalisuus. Ainakin minä koin oivalluksen hetkiä, kun aikoinani omaksuin sen sanavarastooni.

Kirjallisuudentutkimuksen opintojen yhteydessä opin, että kontekstuaalista lukemista on sellainen, jossa kurkitaan tekstin reunojen yli todellisuuteen, kirjoittamisaikaan tai lukemishetkeen. Silloin kysytään, mikä kaikki vaikuttaa tekstin merkityksen välittymiseen lukijalle. Millaisia merkityksiä sanat ja lauseet synnyttävät?

Taustalla on ajatus siitä, että sanojen merkitykset eivät ole vakioita ja muuttumattomia vaan sidoksissa kulloiseenkin tulkinta-aikaan.

Teologian kontekstuaalisuus perustuu samaan ideaan. Siinä otetaan huomioon tulkintojen jatkuvasti muuttuvat olosuhteet, asiayhteydet sekä kieliympäristö.

Kun teologia on oppia Jumalasta, niin kontekstuaalinen teologia kiinnittää huomiota siihen, miten tapamme ymmärtää Jumala on ajan myötä muuttunut. Se ei tarkoita, että Jumala olisi muuttunut toisenlaiseksi, vaan sitä, että ymmärryksemme Jumalasta – ja sen myötä Jumalan seuraamisesta eli kristittynä elämisestä – on aina kytköksissä siihen todellisuuteen, jossa elämme ja tekstejä tulkitsemme.

Teologian kontekstuaalisuus on hyvä uutinen. Se on lähtökohta keskustelulle siitä, millaista on olla kristitty juuri nyt, kun luomakuntaa uhkaavat niin monet ihmisen aiheuttamat tuhot ja vaarat. Kontekstuaalisuuden merkityksen sisäistäminen on osoitus siitä, että ottaa tosissaan oman vastuunsa lähimmäisistään ja ympäristöstä. Silloin ei voi paeta ”ikuisten totuuksien” taakse, sillä juuri niitä on kontekstuaalisesta näkökulmasta koeteltava. Sen sijaan joutuu katsomaan tarkasti omia valintojaan ja kysymään, millaista kirkon opetusta tänään tarvitaan.

Teologian kontekstuaalisuutta voi helposti edistää äänestämällä avarahenkisiä ehdokkaita syksyn seurakuntavaaleissa. Tampereella ryhmämme nimi on Kaikkien kirkko.

Ota vastuuta ja äänestä!

Olli Löytty

Kirjoittaja on tamperelainen kirkolliskokousedustaja ja Avara kirkko -verkoston aktiivi