Raamatuntulkinta on lukijan vastuuta ja pohdinnan vapautta
Julkaistu 12.9.2022
Kristittyjä kuunnellessa saattaa toisinaan kuulla sanat “Raamattu selkeästi sanoo”. Usein nuo kolme sanaa kuitenkin tarkoittavat vain “Minun tulkintani Raamatusta sanoo minulle, mitä haluan sen sanovan”.
Jokainen valitsee itselleen tärkeitä asioita pyhistä teksteistä. Eikä siinä ole mitään pahaa, jos tunnistaa tämän tulkinnan, antautuu pohdiskelemaan omia valintojaan ja edellyttää samaa myös muilta, jotka haluavat keskustella Raamatun merkityksistä. Tällainen oman paikan tarkastelu on mitä tärkeintä hengellistä kasvua. Kirkkona ja seurakuntina meidän tulee kasvaa siinä yhdessä.
Muuttumattomuuden ihanne saattaa vaikeuttaa kristillistä kasvuamme. Tässä näkemyksessä uskonto nähdään pääosin muusta elämästä erilliseksi ilmiöksi, joka on aina ollut sellainen kuin se nyt on. Tähän ikuiseen möhkäleeseen ei saa sotkea muiden elämänkenttien muuttuvia asioita, kuten poliittisia näkemyksiä. Uskonto saa antaa elämänlaatua ja mielekkyyttä yksilölle, mutta se täytyy pitää irrallaan asioista, jotka lähtökohtaisesti nähdään jotenkin vieraina uskonnon alalle.
Viimeaikaisessa kirkollisessa keskustelussa tämä muuttumattomuuden fantasia on nähty erilaisissa vetoomuksissa pitää erilaiset “ideologiat” irrallaan puhtaasta uskonnollisuudesta. Milloin ekologisuus on ollut se vieras ideologia, milloin kasvissyönti, milloin taas ihmisten yhdenvertainen kohtelu. Usein ideologiaksi leimataan se, mikä on ihmiselle vieraampi tapa puhua Raamatusta tai kristinuskosta. Vastaavasti tutut Raamatun tulkitsijat, kuten Luther tai kirkkoisä Augustinus, esitetään raamatuntulkinnoissaan ihanteellisina kaikista muista ideologioista vapaina puhtaan kristinuskon edustajina.
Tämä jaottelu on kuitenkin vain nykyaikainen länsimaalainen tapa nähdä uskonnon paikka irrallaan muusta yhteisöllisestä ihmistoiminnasta. Se on muutaman viimeisimmän vuosisadan tuote – siis pienenpieni yksityiskohta ihmislajimme historiassa. Suurimman osan historiastamme uskonnot ovat toimineet kiinteänä osana yhteiskuntaa ja poliittista vaikuttamista niin hyvässä kuin pahassa. Raamatun tekstit ovat luoneet yhteisöihimme suojaavia rakenteita heikoimmille, kuten köyhille ja sairaille, mutta myös aiheuttaneet ryhmien välisiä konflikteja ja tarjonneet keinoja leimata toiset harhaoppisiksi. Näin oli niiden vuosisatojen aikana, kun Raamatun kirjakokoelma syntyi, ja näin on ollut myös Raamatun syntymän jälkeen.
Minua historiantutkimukseen perehtyminen on auttanut huomaamaan, että milloinkaan ei ole ollut sellaista auvoista kulta-aikaa, jolloin kristinusko olisi ollut puhdas ja vapaa ihmisten vaikuttamispyrkimyksistä. Sellaiselle, joka tällaista utopistista mennyttä kaipaa, käy usein kuin Gösta Sundqvistin sanoituksen hahmolle, joka ikävöi Rin Tin Tin -nimisen villakoiran omistajan perään:
”Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain, josta jouduit luopumaan, liian usein huomaat: ei se totta ollutkaan.”
Se voi kuulostaa surulliselta tai pelottavalta, mutta mielestäni se on myös iso oivallus sille, joka tapailee omaa otettaan Raamatusta: ei tarvitse uskoa niitä, jotka väittävät, että on ollut yksi puhdas kristinusko ja että se on juuri heidän saarnaamansa näköinen. On oikeus katsoa näiden väitteiden taakse ja kysyä, mistä intressi julistaa itsensä ainoaksi totuudeksi nousee ja millaisiin auktoriteetteihin tällaiset hahmot vetoavat.
Kaipaisinkin seurakuntiimme tapaa ymmärtää raamatuntulkintojamme laajemmissa yhteisöllisissä ja yhteiskunnallisissa kehyksissä. Ei niin, että kerran olisi ollut jokin muista vaikutteista vapaa puhdas kristinusko, joka sittemmin on saastunut muiden vaikutteiden myötä. Kristinusko – ja siksi myös Raamattu – on aina ollut osa todellisuutta, johon kuuluu erinäisiä suurempia liikehdintöjä, jotka ovat vaikuttaneet Raamatun syntyyn, sisältöön ja myöhempään tulkintaan. Suuret yhteiskunnalliset virtaukset ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi nyt näemme “raamatullisen” kannan vaikkapa orjuuteen, naisen asemaan, seksuaalisuuteen tai kirkon asemaan yhteiskunnassa.
Haluan kannustaa pohtimaan, mistä kaikesta syntyy minun tai yhteisöni tapa ymmärtää jokin käsitys perinteiseksi tai aidoksi kristinuskoksi. Sitä varten tulee ymmärtää aikaamme ja sitä, miten olemme tähän päätyneet. Raamatun ohella luettavana pitäisi siis olla uutisartikkeleita ja historiankirjoja. Ne auttaisivat ymmärtämään, mistä olemme tulleet ja miksi olemme tällaisten mielipiteiden kanssa tässä.
Raamatuntulkinnan ydin on oivallus siitä, että Raamattu ei puhu, vaan me puhumme. Meillä on vastuu siitä, mitä Raamatun kanssa sanomme. Mielestäni siihen vastuuseen kasvaminen on hengellistä kasvua.
Jarkko Vikman
Kirjoittaja on Kaikkien kirkon seurakuntavaaliehdokas Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa. Hän viimeistelee eksegetiikan eli raamatuntutkimuksen väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Ennen tutkijantöitään Vikman toimi viiden vuoden ajan nuorisopappina Messukylän seurakunnassa