Olen kuusikymppinen filosofian maisteri, uskonnon lehtori ja oppikirjailija. Runsaat parikymmentä vuotta olen ollut valittuna erilaisiin kirkon luottamustehtäviin. Tällä hetkellä olen jäsenenä Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvostossa, yhteisessä kirkkovaltuustossa ja yhteisessä kirkkoneuvostossa. Kuulun lisäksi Silta-lehden toimituskuntaan.

Kirkon tulee olla uusia, ennennäkemättömiä, rakenteita luova, dynaaminen ja ajassa elävä jäsentensä näköinen kirkko. Samalla kirkko on kuitenkin ikiaikainen kulttuuri-instituutio. Sen juuret ovat vuosisataisessa perinnössä, joka on luonut kulttuureita, taidetta, musiikkia ja tiedettä. Kirkko on aina kantanut vastuuta heikommista ja tuonut arkeen toivoa paremmasta, juhlistanut elämän taitekohtia, iloa ja surua. Miksi se ei voisi yhä tehdä sitä kaikkea, tässä ajassa tämän ajan keinoilla.

Haluan kirkon edistävän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kotimaassa ja kaikkialla maailmassa. Parhaat lääkkeet köyhyyteen globaalissa etelässä ovat koulutus, koulutus ja koulutus. Kansainvälinen diakonia lievittää kuilua köyhien ja rikkaiden maiden välillä. Kotimaassa, täällä globaalissa pohjoisessa, tulisi huolehtia siitä, että kukaan ei jää kirkon ulkopuolelle. Kaikilla kirkon jäsenillä tulisi olla samat oikeudet esimerkiksi avioliittoon kirkon siunaamana.
Hyvyys, totuus ja kauneus ovat arvoja, joita kohden tulisi kulkea. Onnistuisiko se uskon, toivon ja rakkauden avulla. Usko tarkoittaa uskoa elämään, vakuuttuneisuutta siitä, että elämä kantaa. Toivo merkitsee luottamusta siihen, että huominen on parempi kuin eilinen ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus. Se on elämistä sovussa ja tasapainossa itsensä, lähimmäisten ja luonnon kanssa.