Lehtinen Pia
50v | TM
Kirkkovaltuusto
2
Seurakuntaneuvosto
58
Ehdolla Eteläisessä seurakunnassa sekä seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Olen syntyperäinen tamperelainen ja nykyisessä asunnossa olen asunut yli 49 vuotta. Minut on kastettu silloiseen Viinikan seurakuntaan mutta muutettuamme nykyiseen asuntoon muuttui seurakunta silloiseen Härmälän seurakuntaan. Nyt voin sanoa, että olen koko ikäni ollut samassa seurakunnassa, koska nämä seurakunnat ovat yhdessä.

Koulutukseni on teologian maisteri ja valmistuin vuonna 2017. Olen siitä asti etsinyt työtä jotta saisin vihkimyksen eli olen varsinaisesti työtön työnhakija vaikka teenkin tällä hetkellä vapaaehtoisena seurakunnassa palkkiotoimista pyhäkoulusihteerin hommaa. Lisäksi toimin äitini epävirallisena omaishoitajana. Perheeseeni kuuluu vielä isoveli, jota avitan silloin tällöin.

Minulle on tärkeätä olla heikomman puolella, kuuluu se sitten eläin-, kasvi- tai johonkin muuhun ”kuntaan”. Olen lapsesta asti arvostanut ympäristöarvoja. Olen kuulunutkin moneen luonnonsuojelujärjestöön ja ihmisten keskellä mielestäni erilaisuus on rikkaus eikä rasite. Teologina Jumalan armo ja rakkaus pitäisi olla kirkon toiminnan keskiössä. Olen allerginen tekopyhille ihmisille, jotka teeskentelevät välittävänsä ja tosiasiassa ajavat vain omaa agendaansa muiden kustannuksella. E. W. Pakkalaa myöntäillen: ”Se, seurakunta, joka maan päällä pitää itsensä pelkkien pyhien yhteytenä, kuolee pian hengettömyyteensä ja omahyväisyyteensä. Samoin käy siellä, missä heikot armottomasti jätetään auttamatta ja langenneet nostamatta. Mutta siellä, missä rakkaudella, säälillä ja uhrimielellä pidetään huolta heikkojen auttamisesta taloudellisesti ja hengellisesti, siellä kukoistaa seurakuntaelämä; siellä se todella on Kristuksen ruumiin ilmentymistä täällä kylmässä, kolkossa ja rakkautta vailla olevassa maailmassa.” (kirjasta Hyvän päivän sanoma s184).