Valmistelu ja esittely on vaikuttamisen tärkein vaihe
Julkaistu 4.10.2022
Kirkko ja seurakunnat ovat viranomaisia, joiden toimintaa säätelee hallintolaki ja laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta. Viranomaisen on edistettävä toimintansa avoimuutta ja tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa.
Seurakunnan jäsenille on sopivin tavoin annettava riittävät tiedot yleistä mielenkiintoa herättävistä vireillä olevista seurakunnan ja seurakuntayhtymän asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä ja tehdyistä ratkaisuista. Näin siis periaatteessa. Valmisteluvaiheessa olevat rutiiniasiat eivät yleensä ole julkisia. Osa asioista on salassa pidettäviä, joista ei voi antaa tietoja valmisteluvaiheessa eikä päätöksenteon jälkeen. Hallinnon läpinäkyvyyteen vaikuttaa valitettavasti myös ao. viranhaltijan persoonallisuus. Arka ja salaileva ei mielellään avaa harkintansa perusteita. Asiakirjojen julkisuus joudutaan joskus ratkaisemaan hallintotuomioistuimissa.
Seurakuntien julkisesti kilpailutettavien hankkeiden määrärahapäätöksiä ja hankevalmistelun julkisuutta pidän ongelmallisena. Jos seurakunta talousarviossaan varaa määrärahat alkavaa urakkakilpailua varten, saadaanko talousarviomäärärahoja alittavia tarjouksia, kun urakoitsijat näkevät tilaajan arvioiman hintatason? Seurakunnan etu olisi budjetoida urakkatarjousvaiheeseen alimitoitetut määrärahat, mutta varautua lisämäärärahojen myöntämiseen. Ymmärtävätkö luottamushenkilöt, jos määrärahoja anotaan pian lisää? Avoimuus ja seurakunnan etu eivät kenties kohtaa.
Tampereella on viranhaltijoista ja joukosta luottamushenkilöitä muodostettu suunnitteluryhmä, joka saa antaa keskeisiin päätösasioihin näkemyksiä ja suuntaviivoja. Valmistelu ja esittely ennen virallista päätöksentekoa on tärkein vaihe vaikuttaa.
Miksei asiasta ole kerrottu? Usein toistettu kysymys jopa työyhteisössä, vaikka asiasta olisi puhuttu edellisellä viikolla. Kuulemmeko, kun meille puhutaan? Luottamushenkilöllä on oikeus saada kirkolliselta viranomaiselta tietoja sekä nähtäväkseen asiakirjoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisena, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kirkkovaltuutetut, yhteisen kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvostojen, johtokuntien ja vastuuryhmien jäsenet saavat tehtävässään kirjallista materiaalia ennen kokouksia jopa satoja sivuja. Etsimmekö aktiivisesti lukemalla meille tarkoitettua tietoa? Sisäistämmekö luetun? Elämme informaatiotulvan keskellä, josta voi olla vaikeaa erottaa ydinkysymyksiä. Luottamustehtävän huolellinen hoitaminen vaatii aktiivisuutta ja valppautta.
Kirjoittaja on varatuomari, lakimiesasessori (el.) Leevi Häikiö, joka on Kaikkien kirkko -ryhmän ehdokkaana Messukylän seurakunnassa.