Julkaistu
2.6.2019 20:31

Toisenlainen näkökulma uskontodialogiin

Uskontodialogi tarkoittaa eri uskontojen tasavertaista kanssakäymistä. Siihen kuuluu keskustelua ja yhdessä toimimista arkisissa ja virallisissa yhteyksissä. Keskeistä uskontodialogissa on toisen uskonnon ja kulttuurin ymmärtäminen, toiselta oppiminen ja samalla oman katsomuksen tutkiminen. Tavoitteena uskontodialogilla on erilaisuuden hyväksyminen ja rauhan edistäminen yhteiskunnassa sekä ihmisten välillä.  Uskontodialogin tavoite on myös lisätä toisen uskonnollisten näkemysten ymmärtämistä ilman pelkoa siitä, että jompikumpi osapuoli joutuisi tinkimään omista periaatteistaan. Tällaisessa dialogissa ei ole oikeassa olemisen pakkoa eikä toisia yritetä käännyttää, vaan kunnioitetaan toisten näkemyksiä.

Katolista uskontodialogia

Tarve uskontodialogiin syntyi katolisessa kirkossa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen. Silloin havaittiin, että tarvittiin oikeaa, ei asenteellista, tietoa juutalaisuudesta. Havaittiin, että pahin este uskontodialogille on tietämättömyys. Nykyään kaikkien maailmanuskontojen ja myös alkuperäiskansojen uskontojen kanssa käydään aktiivista keskustelua. Vatikaanin näkemyksen mukaan Pyhä Henki on läsnä myös katolisen kirkon ulkopuolella. Lähtökohtana kaikelle kanssakäymiselle on kunnioitus kaikkien, myös eri uskontojen kannattajien, ihmisarvoa kohtaan. Vain siten voi aito dialogi onnistua.

Kristinuskon sisäinen moninaisuus

Maailmalla on tiedostettu myös kristinuskon sisäisen dialogin tarve. Kristinusko on suurin maailmanuskonnoista, mutta todennäköisesti sisäisesti hajanaisin. Tällaista uskonnon sisäistä dialogia kutsutaan intradialogiksi. Erityisen huolissaan ollaan protestanttisen evankelikaalisuuden asenteesta katolista kirkkoa kohtaan. Katolinen kirkko ja Kirkkojen Maailmanneuvosto nähdään monasti noissa piireissä antikristuksena tai Saatanana. Samanlaista ajattelua on jossakin määrin havaittavissa ihan tavallisten konservatiivien ja liberaalien välillä puolin ja toisin kirkkokunnasta riippumatta. Intradialogille on siis ilmeinen tarve kristinuskon sisällä. Jos koko kristinusko on hajanainen, on myös yksittäisten kirkkokuntien sisällä moninaisuutta. Intradialogille olisi tilausta myös Suomen luterilaisessa kirkossa.

Kaikki kirkkokunnat muodostavat yhdessä yhden pyhän ja yhteisen kirkon. (… unam sanctam catholicam et apostolicam Ecclesiam.) Ollakseen Kirkkojen Maailmanneuvoston jäsen ja siis kristitty kirkko, kirkkokunnan on hyväksyttävä yhteiset uskontunnustukset. Luulisi keskinäisen kunnioituksen jostakin löytyvän. Ainakin teoriassa kaikilla on yhteinen uskon fokus. Yhteistä agendaa on etsitty myös ilmastonmuutoksen torjunnasta. Maailma on kaikille kristityille yhteinen.

Dialogi käytännössä

Yksinkertaisinta dialogia on arjendialogi. Se tapahtuu ruohonjuuritasolla normaalina ihmistenvälisenä vuorovaikutuksena. Tekojendialogilla on selkeä yhteiskunnallinen värityksensä. Se viittaa erityisesti toimivaan uskonnollisuuteen. Varsinainen uskontodialogi on virallista teologista asiantuntijoiden käymää vuoropuhelua. Luonteeltaan tällainen dialogi on akateemista. Omanlaistaan dialogia on spiritualiteettidialogi. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että voi harjoittaa omaa uskontoaan toisen uskonnon kontekstissa. Tällaista voisi olla kristityn harjoittama sisällöltään kristillinen mietiskely buddhalaisessa luostarissa.

Paavi ja uskontodialogi

Paavi Franciscus on osoittautunut varsinaiseksi uskontodialogiseksi akrobaatiksi. Hänellä on selkeä agenda, jonka keskeisinä arvoina ovat ystävyys ja kunnioitus. Hänen uskontodialoginen ohjelmansa on seuraava: 1. Kohtele muiden uskontojen edustajia ystävinäsi, ei niin kuin he olisivat vihollisiasi, 2. Muista, että ihmisarvoon kuuluu olennaisena osana uskonnonvapaus. Uskontodialogisessa opetuksessaan paavi Franciscus korostaa ekologiaa ei teologiaa, köyhien asemaa, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Voisiko tästä oppia jotakin?

Jarno Parviola
FM, uskonnon lehtori, oppikirjailija