Julkaistu
24.9.2019 16:40

Raamatunlukutaito

Viime syksyn seurakuntavaalien vaalikoneessa oli väite: ”On paljon kysymyksiä, joihin Raamatusta ei voi etsiä vastauksia.” Yllätyksekseni jotkut ehdokkaat olivat asiasta ”täysin eri mieltä”.

Raamattu on nimittäin varsin epäkäytännöllinen manuaali arkielämän pulmatilanteisiin. Ohjekirjan pitäisi olla mahdollisimman yksitulkintainen, johdonmukaisesti etenevä ja mieluiten kuvitettu. Ei Raamatun avulla voi koota huonekaluja. Kukaan ammattitaitoinen kirjastonhoitaja ei sijoittaisi Raamattua keittokirjojen tai kasvioppaiden joukkoon.

Kyllä Raamatusta ohjeitakin löytyy, mutta sen kaikkien osien lukeminen opaskirjana ei tee oikeutta sen tekstuaaliselle monipuolisuudelle. Tämän opin muutama vuosi sitten, kun pidin taiteentutkijoiksi opiskeleville luentoa Raamatusta kirjallisuutena.

Kurssin aiheena ei ollut enempää eikä vähempää kuin länsimainen kulttuuri, eikä Euroopan taidehistoriaa voi ymmärtää tuntematta Raamattua. Opiskelijoilla on alkanut ilmetä puutteita Raamattu-tietoudessa. ”Juudaksen suudelmakin” oli kuulemma tulkittu hellyyden osoitukseksi. Pelvolla kuvittelen, miten monin tavoin väärin käsitteen tuhlaajapoika voi ymmärtää, jos ei tunne alkuperäistä tarinaa.

Luentoa valmistellessa lueskelin Kari Kuulan, Martti Nissisen ja Wille Riekkisen kirjaa Johdatus Raamattuun. Opin, että Raamattu sisältää monta kirjaa, jotka kaiken lisäksi edustavat eri kirjallisuudenlajeja: on runoutta, historiaa, elämäkertoja, ennustuksia, kirjeitä ja monia muita.

Jos ottaa Raamatun käteensä ja avaa sen summittaisesta kohdasta, ei välttämättä havaitse, mistä kirjasta ja mistä tekstilajista on kyse. Lukutaidon kannalta tuollainen lukustrategia onkin aivan järjetön.

Tekstilajin tunnistaminen on nimittäin lukutaidon avain. Se on myös yksi ensimmäisiä asioita, joita tähdennetään esimerkiksi äidinkielen ylioppilaskokeeseen valmistautuville abiturienteille. Ennen kuin voi käyttää aineistossa olevaa tekstiä lähteenään, on pääteltävä, onko kyse fiktiosta vai faktasta, subjektiivisesta mielipiteestä vai esimerkiksi tutkimusraportista.

Lyhyesti sanoen kyse on lähdekritiikistä. Tiedonlähteenä kolumni vastaa aivan erilaisiin kysymyksiin kuin vaikkapa viranomaistiedote. Fiktiosta voi oppia ihan muita asioita kuin tietokirjallisuudesta.

Samasta syystä psalmejakaan ei pidä lukea kuin käyttöopasta, sillä se ei tekisi oikeutta niiden ominaislaadulle. Psalmit ovat runoutta, joka ei monimerkityksisenä kirjallisuudenlajina todellakaan sovellu ohjeiden antamiseen. Mutta lukijansa se saa ajattelemaan, toisinaan jopa uusin tavoin.

Tekstilajin huomioon ottaminen ei tietenkään tarkoita, ettei Raamatun runoista voisi saada lohtua tai apua elämäänsä. Runojen lukemisessa – noin muutoinkin – on se hieno puoli, että se herkistää kuulemaan asioita, jotka eivät välttämättä ole helposti puettavissa sanoiksi. Runous kurkottaa kielen tuolle puolen, ja epäilemättä myös siihen suuntaan, jonne kristitty maailman pahuutta huokaillessaan tähyää.

-Olli Löytty