Ihmisen ikävä toisen luo

Julkaistu 1.11.2022

Jo luomiskertomuksessa todetaan, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Niinpä Luoja luo puolison, miehelle vaimon.

Jaakobille ei mikä tahansa puoliso kelpaa. Hän haluaa Raakelin. Mutta miehellä on omat miehiset tarpeensa: lapsia syntyy kahden vaimon ja kahden orjattaren kanssa eikä Daavidin poika ole Raakelin jälkeläinen. 

Saarnaaja toteaa, että kahden on parempi kuin yhden eikä kolmisäikeinen lanka helposti katkea. Sanovat, että se kolmas säie olisi Jumalan siunaus.

Paavali kyllä soisi kaikkien olevan hänenlaisiaan sinkkuja ja omistautuvan evankeliumille. Kanssaihmisiä tarkkailtuaan hän toteaa kuitenkin: ”Parempi naida kuin palaa”.

Kun Raamatun tekstejä kirjoitettiin, yhdyntään liittyi aina mahdollisuus raskaudesta. Raskaana olevan turvana oli perhe ja suku. 

Miehen vastuulla oli huolehtia heikommistaan: lapsista, vanhuksista ja pienten lasten äideistä. Jos mies kuoli ennenaikaisesti, vastuu siirtyi veljelle. Veljen tehtäväksi saattoi jäädä jopa leskelle pojan siittäminen.

Maailma on muuttunut. Jeesuksen opetusta ja esimerkkiä seuraten heikoimmista huolehtiminen on siirtynyt pikku hiljaa kirkon ja maallisen yhteiskunnan vastuulle.. Ehkäisy on kehittynyt niin, että yhdynnästä pystyy nauttimaan ilman pelkoa raskaudesta, ja vastaavasti lääketiede ja turvallisuusajattelu niin, että lapsikuolleisuus on matala.

Vaikka vuodet ovat vierineet ja maailma on muuttunut, yksi ei ole muuttunut: ihminen kaipaa yhä rinnalleen puolisoa. Vain harva meistä on Paavalin kaltainen, työlleen omistautunut, onnellinen sinkku.

Moni ei kuitenkaan avioidu. Lasten asema ei ole kiinni vanhempien suhteen statuksesta. Jossain kohdassa moni kuitenkin alkaa pohtia, miten asiat hoituvat, kun ikää tulee ja vanhuus vaivaa.

Moni suuntaakin juristin puheille, josko jokin sopimus olisi hyvä. Tuttu perhejuristi kertoi, että kun erilaisia pariturvia on mietitty, niin usein helpoin ratkaisu on  avioliittosopimus.

Suomalainen yhteiskunta ei kysy puolisoiden sukupuolta. Avioliitto on mahdollinen kaikenlaisille aikuisille pareille. Saarnaajan mainitseman kolmannen säikeen, Jumalan siunauksen, kirkko virallisesti suo vain heteropareille. 

Tälle kirkon nihkeydelle ei ole nyky-yhteiskunnassa mitään perustetta. Jeesus ei paljon avioliitoista puhunut, mutta aviolliseen uskollisuuteen hän kehotti. Jumalan siunaus omalta osaltaan vahvistaa liittoa ja tuo puolisoille turvaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Aina kuolemaan asti.

Riitta Niemistö

Kirjoittaja on 50-vuotias tekniikan tohtori, joka tekee päivätyönään algoritminkehitystä teknologiateollisuudessa. Illat ja viikonloput menevät partiossa, usein lasten kanssa; joskus myös puoliso uskaltautuu mukaan. Kirjat ja lukeminen ovat myös rakkaita, puolison kanssa yhteisiä harrastuksia. Seurakuntavaaleissa kirjoittaja on ehdolla Messukylässä.

Artikkeli kategoriassa