Julkaistu
27.4.2019 11:19

God Love Pride -valokuvanäyttely

Seurakunta tai uskonnollinen yhteisö on parhaimmillaan paikka, jossa jokainen tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Mitä jos kokemusta itsestäsi tai seksuaali-identiteettiäsi pidettäisiin syntinä? Entä jos uskosi on ristiriidassa oman yhteisösi kanssa?

Taakasta voimavaraksi -hankkeen tavoitteena on tukea sateenkaari-ihmisten hyvinvointia hengellisissä ja uskonnollisissa yhteisöissä, kertoo hankkeen koordinaattori Peik Ingman. Tampereen seurakuntien talon aulassa on reilun kuukauden ajan ollut koettavissa pysäyttävä God Love Pride -valokuvanäyttely. Taiteilija Ilar Gunilla Persson on valokuvillaan halunnut antaa kasvot hengelliselle ja henkiselle väkivallalle ja kärsimyksille, joita hengellisiin yhteisöihin kuuluvat ihmiset ovat kokeneet.

Olen nyt kuullut ihmettelyä siitä, miksi näyttely on pystytetty niin keskeiselle paikalle, että sen näkevät sellaisetkin ihmiset, jotka eivät haluaisi tai joita se ahdistaa. Ehkäpä juuri siksi! On myös kerrottu, että seurakuntien talossa vierailevat lapset ovat kuvia pelästyneet ja kauhistelleet. Tämä on varmasti mahdollista, mutta ehkä juuri tällaiset tilanteet antaisivat meille aikuisille oivan tilaisuuden keskustella lapsen kanssa kuvien herättämistä kysymyksistä. Uskon, että lapsi on lähtökohtaisesti kiinnostunut, aikuinen kauhistunut.

Kuka tietää, kipuileeko joku näistä lapsista juuri nyt tai myöhemmin seksuaalisuutensa ja siihen liittyvien kysymysten kanssa? Millaisen viestin tällaiselle lapselle antaa vanhemman ajatus siitä, että näyttely on vääränlainen ja väärässä paikassa? Jokaisen kuvan kohdalla olevat tekstit avaavat kuvan kertomaa tarinaa. Kertomusten avulla ja lapsen ikätason huomioon ottaen, on mahdollista puhua asiasta avoimesti. Ehkä tätä kautta meidän lapsemme eivät enää kauhistele sukupuolista moninaisuutta ja löytävät keinot toimia hyväksyvästi ja lähimmäisenrakkauden periaatetta noudattaen kohdatessaan erilaisuutta myös hengellisissä yhteyksissä.

Kirkot, ja me sen mukana, olemme liian kauan olleet aiheuttamassa kärsimystä monille, joiden sukupuoli-identiteetti ei sovi kaksinapaiseen nainen–mies -jakoon. Tällaisen näyttelyn pystyttäminen keskeiselle paikalle seurakunnassa, on vaatimaton, mutta rohkaiseva ele ja esiintulo. Vastustavat soraäänet ovat onneksi vähemmistössä, tai näin haluan uskoa. Meitä, jotka haluamme edistää kaikenlaista tasa-arvoa kirkossamme, on paljon. Äänemme on kuuluva aina myös seurakunnan päätöksenteossa, kun tällaisista asioista keskustellaan.

-Minna Kyrkkö