Julkaistu
3.2.2019 17:52
Apua, minusta tuli luottamushenkilö!
Jos olen rehellinen, minun on tunnustettava – mikä ei politiikassa varmaankaan ole viisasta, ei edes seurakuntapolitiikassa – että en oikeastaan halunnut seurakuntaneuvostoon, saati kirkkovaltuustoon.
Halusinpahan vain kerätä jokusen äänen ryhmälle, jonka tavoitteita symppasin. Sen piti olla vain pieni ele solidaarisuudesta niitä kohtaan, joiden seksuaalista suuntautumista kirkko näyttää pitävän jollain lailla vääränlaisena.
Ajattelin ehdokkaaksi ryhtymiseni olevan kuin lyhyt talkoovuoro tai osallistuminen satunnaiseen mielenosoitukseen.
Toisin kävi. Sitouduin neljäksi vuodeksi päätöksentekokoneistoon, jonka toimintaa paraikaa opiskelen postiluukustani pudonneesta kirjasta nimeltään Seurakunnan luottamushenkilö.
En minä seurakunnan työntekijöiden perheeseen syntyneenä tietystikään aivan ulkopuolinen ole, vaikka aikuisena olenkin kirkon toiminnasta vieraantunut. Ehdokkaaksi lupautuessani ajattelin edustavani seurakunnan passiivijäseniä, kirkon suurta enemmistöä.
Ajattelin ehdokkuuden ikään kuin sopivan minulle myös siksi, että tutkijana olen aina ollut kiinnostunut suomalaisuuden kuvastosta, ja evankelis-luterilainen kirkko jos mikä on keskeinen osa suomalaista kulttuuria. Ilman sitä Suomen historia näyttäisi kovin erilaiselta.
Olisiko niin, että kirkon roolin kaventuessa olisimme menettämässä jotain tärkeää?
Kirkolla on näet potentiaalia vaikuttaa monien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, inhimillisen hädän lievittämiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.
Olen puhunut kirkosta yksikössä, aivan kuin kyseessä olisi yksimielinen ja yksiääninen toimija. Niin ei tietenkään ole. Meitä on moneksi.
Nyt aktivoiduttuani aionkin tästedes kirkkoon viitatessani käyttää pronominia ’me’. Me täällä kirkossa olemme sitä mieltä, että samansukupuoliset pariskunnat voidaan vihkiä kirkossa. Me täällä kirkossa avaamme ovet paperittomille. Me täällä kirkossa näytämme esimerkkiä ympäristövastuullisista valinnoista, olipa kyse sitten kiinteistöjen hoidosta tai kirkkokahvien järjestämisestä.
Me-sanan käyttäminen tuntuu voimaannuttavalta! Lisätäänpä kierroksia: me täällä kirkossa olemme valmiita tekemään taloudellisessa mielessä aivan järjettömiä päätöksiä, jos planeettamme tulevaisuus sitä edellyttää. Me täällä kirkossa arvioimme kaikkea toimintaamme sillä perusteella, miten se vaikuttaa luomakunnan hyvinvointiin.
En siis enää katso tilannetta ulkopuolelta ja vaadi kirkkoa toimimaan oikein, vaan nyt voin mahduttaa itsenikin parannuksentekijöiden joukkoon.
Äänestäjäni älkööt siis peljästykö jutun aloittanutta tunnustustani. Äänenne aiheuttivat ainakin sen, että kirkon aktiivinen jäsenjoukko vahvistui yhdellä hengellä.
-Olli Löytty